HJK jatkaa tappioitta jalkapallon Veikkausliigassa viiden ottelun jälkeen. HJK oli jo todella lähellä palkita kotiyleisönsä kauden neljännelle voitolla, kunnes FC Interin Timo Furuholm toi turkulaiset tasoihin lisäajan kolmannella minuutilla. Karmeassa säässä pelattu ottelu päättyi pistejakoon lukemin 1-1.
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella sairastupansa lähes tyhjäksi saanut turkulaisjoukkue saapui haastamaan ja yllättämään HJK:ta, mutta pitkään näytti jo siltä, että paukut eivät siihen olisi sittenkään riittäneet.
Ottelun avausmaali syntyi 27. minuutilla, kun Alfredo Morelos vei isännät johtoon.FC Interin valmentaja Shefki Kuqi lupaili pelin alla varovasti yllätystä ja hän voikin olla tässä mielessä enemmän kuin tyytyväinen tasapeliin.
Kierroksen runsasmaalisin kohtaaminen nähtiin RoPS:n ja PS Kemin välisessä pohjoisen derbyssä.
Kotijoukkue RoPS hallitsi tapahtumia ja oli siirtyä pilkulta 24. minuutilla jo 2-0 -johtoon, mutta Memodou Ceesau pamautti pallon suoraan vieraiden maalivahdin Antonio Regueron syliin.
RoPS oli kuitenkin hereillä alusta lähtien ja avausmaali syntyi jo kahdeksannella minuutilla Filip Valencicin toimesta.
Simo Roiha kavensi 2-1:een toisen jakson alkupuolella, kunnes Eze sammutti kemiläisten toivonkipinän lopullisesti 22 minuuttia myöhemmin.
Kierroksen vierasvoitosta vastasi Ilves, joka haki KuPS:sta 1-0 -voiton. Kuopion ottelun ainoa maali syntyi 66. minuutilla Lauri Ala-Myllymäen toimesta. Vierasvoitto oli tamperelaisille kauden toinen.
FC Lahti ja JJK tasasivat pisteet numeroin 1-1 (1-0).
Steno järjesti isännät rangaistuspotkupilkulta johtoon 27. minuutilla. JJK:n tasoitus syntyi Tomi Petrescun toimesta. Ottelua oli pelattu siinä vaiheessa 49 minuuttia.

































