Manchester Unitedin kapteeni Bruno Fernandes kiistää mediassa esitetyt väitteet välirikostaan manageri Michael Carrickin kanssa.
Fernandes oli ensimmäistä kertaa median edessä sen jälkeen, kun hänet jätettiin vaihtopenkille hänen arvosteltuaan julkisesti Carrickin pelitapaa Como-ottelun 1-4-tappion jälkeen. Heidän kerrottiin käyneen kahdenkeskisen keskustelun, jossa he olivat puhdistaneet ilmaa.
Fernandesin mukaan hänen ja Carrickin välisestä suhteesta on uutisoitu virheellisesti.
– Tämä on ollut vaikeaa, sillä mediassa on ollut paljon spekulaatioita. Minun ja valmentajan välillä tapahtuneista asioista on kerrottu paljon valheita. Olemme selvittäneet välimme, minkä jälkeen valmentaja teki päätöksen jättää minut penkille, koska en pelannut riittävän hyvin. Se on täysin oikeutettua, Fernandes sanoi Amazon Primelle.
– Kaikki ajattelivat, että kyse oli rangaistuksesta sanojeni vuoksi. Jos näin oli, päätös oli oikea. Valmentaja tekee päätökset.
Fernandes korosti, ettei tapahtunut ole vaikuttanut hänen luottamukseensa päävalmentajaan tai joukkueeseen.
– Se ei muuta uskoani valmentajaan, valmennusryhmään tai yhteenkään tämän seuran pelaajaan. Se ei myöskään muuta tavoitettani voittaa jokainen edessä oleva ottelu.

































