Jalkapallon Italian Serie A:ssa pelattiin sunnuntaina hurjat murskajaiset, kun Atalanta kohtasi Salernitanan.

Atalanta oli ottelussa täysin omaa luokkaansa ja voitti ottelun tylyin 8-2-lukemin.

Sanomattakin on selvää, ettei jalkapallossa nähdä usein ainakaan pääsarjatasolla tällaisia lukemia.

Kyseessä olikin ensimmäinen kerta, kun Atalanta pystyi tekemään Serie A:ssa kahdeksan maalia. Edellisen kerran Serie A:ssa kahdeksan maalia yhteen otteluun oli iskenyt Inter Milan, joka löi Padovan samoin 8-2-lukemin.

Siitäkin on kuitenkin reilusti aikaa. Interin murskajaiset jäivät historian kirjoihin 14. huhtikuuta 1996.

Atalantan maalijuhlia johtiAdemola Lookman. Hän teki Atalantan maaleista kaksi.

Lue myös: Asiantuntija latasi Arsenalista – ”He näyttävät mestareilta”

LUE MYÖS: Alisa Vainiolta kutkuttavaa vihjailua tulevaisuudestaan (UrheiluAreena.fi)