Leijonat voitti MM-jääkiekossa maanantaina Yhdysvallat isännän ottein pelin päätyttyä 4-1. Amerikkalaisten rumat otteetkaan eivät saaneet suomalaisia hermostumaan.
Yhdysvaltojen maalivahtiStrauss Mannei jossitellut tuomarilinjalla.
– Ei ole minun paikkani kommentoida tuomareita, mutta otimme liikaa jäähyjä. Puolustusalueelta on vaikea luoda liikaa tilanteita, Mann selvitti Sport Contentille tappioon johtaneita syitä.
Yhdysvallat oli sunnuntaina pelannut Itävaltaa vastaan ja voittanut sen pelin jatkoajalla. Suomi oli sunnuntaina saanut levätä.
Mann ei täysin sulkenut pois spekulaatiota, että pidempi palautumisaika auttoi Suomea osaltaan voittoon.
– Olemme kaikki ammattilaisia. Tiedämme, miten peräkkäisten päivien pelit hoidetaan. Se ei ole selitys, mutta kuka tietää.
Samalla Mann painotti, että Yhdysvaltojen on pelattava paremmin, jotta voisi voittaa otteluita.
– Tänään ei ollut meidän iltamme. Täytyy koota itsemme ja tulla takaisin seuraavaan peliin.
Seuratasolla Ruotsissa Skellefteåssa tällä kaudella pelannut Mann, joka torjui Yhdysvaltojen maalilla myös Pekingin olympialaisissa, on torjunut MM-kisoissa kaikissa kolmessa Yhdysvaltojen pelissä. Hänen asemansa ykkösmaalivahtina on kuitenkin uhattuna.
Yhdysvallat saa maalivahtiosastolleen viikon edetessäJeremy Swaymanin. Tällä kaudella Swayman nousi NHL:ssä Boston Bruinsin ykkösmaalivahdiksi.
Teksti: Otto Palojärvi, Tampere
Lue myös:USA:n valmentaja manasi pelaajiensa kurittomuutta – ”Olen hyvin pettynyt”






























