
Jääkiekon SM-liigassa viime kaudella pahasti flopannut Turun Palloseura on tehnyt kaksi uutta pelaajahankintaa. Seura tiedotti uusista nimistä maanantaina.
TPS tiedotti, että kanadalainen hyökkääjäAidan Dudasja yhdysvaltalainen puolustajaPaul DeNaplessiirtyvät Aurajoen rannalla yksivuotisilla sopimuksilla.
Dudas on pelannut viime vuodet AHL:ää Ontario Reignin joukkueessa. Päättyneellä kaudella hän pelasi AHL:ssä 72 ottelua tehoilla 12+18=30. Dudas on myös nuorten maailmanmestari vuodelta 2020.
– Aidan on sähäkkä ja hyvän laukauksen omaava laituri. Viimeiset kolme vuotta AHL:ssä ja kausi kaudelta hän on parantanut tehojaan. Kyseessä vasta 23-vuotias pelaaja joka tulee tepsiin hakemaan seuraavaa tasoa, toteaa TPS:n pelaajakoordinaattoriTomi Kallio.
DeNaples, 24, on pelannut edelliset kaudet yliopistosarja NCAA:ta. Viime kaudella hän pelasi 39 ottelua ja teki niissä tehot 3+7=10. Penn State Universityn paidassa.
– Paul on monipuolinen rightin pakki, joka pelasi NCAA-sarjan läpi ja tavoittelee nyt ammattilaisuutta. Hän tuo leveyttä ja kilpailua meidän pakistoomme, Kallio toteaa.
TPS:n joukkue on nyt valmis, mutta markkinoita toki vielä tarkkaillaan.
– Joukkue on nyt valmis siinä määrin kun tavoite oli tässä kohtaa ollakin. Seurataan toki markkinoita edelleen ja omaa tilannetta, reagoidaan resurssien sekä tarpeen mukaan, urheilujohtajaRauli Uramatotesi.