Jääkiekon SM-liigassa pelataan sunnuntaina ratkaiseva viides puolivälierä Turun Palloseuran ja Lahden Pelicansin välillä.
Turussa nähtiin kova taistelu ja lopulta TPS kaivoi 2-1-voiton ja eteni välieriin otteluvoitoin 3-2.
Ottelun voittomaali syntyi vasta ajassa 56.36, kun Ville Lajunen toimitti kiekon maalille ja Topias Haapanen ohjasi uransa tähän asti suurimman maalinsa. Se varmisti TPS:lle välieräpaikan.
Ottelu alkoi kuitenkin Pelicansin komennossa. TPS:n alku oli heikko ja Pelicans meni nopeasti johtoon.
Pelikello ehti raksuttaa Turussa vain aikaan 04.18, kun lahtelaiset menivät 1-0-johtoon.
Aleksi Laakso laukoi ja TPS-vahti Andrei Karejev pudotti torjumansa kiekon ja ensimmäisellä paikalla irtokiekossa oli Filip Chlapik, joka lapioi kiekon reppuun.
Pelicans johti ottelua pitkään 1-0 ja hallitsi isoilta osin myös toista erää, mutta TPS teki kovan tempun toisen erän lopussa.
Summeri ehti jo törähtää, mutta juuri ennen sitä Emil Viro siirsi kiekon maalin edestä reppuun ja tasoitti tilanteeksi 1-1.
Näin ollen SM-liigan välieräparit ovat selvillä. TPS matkaa tästä parista Helsingin IFK:n vastustajaksi ja Lukko kohtaa Tapparan. Välieräsarjat käynnistyvät torstaina Raumalla ja Helsingissä.
SM-liigan välieräparit keväällä 2021:
Lukko (1.) – Tappara (4.)
HIFK (2.) – TPS (3.)
Teksti Ville Hirvonen































