Joona Koppanen teki ensimmäisen NHL-maalinsa tiistaina. Koppasen Pittsburgh Penguins taipui kotihallissaan New York Islandersille 2-4.

Koppanen ohjasi ottelun avausmaalin Penguins-puolustaja Vladislav Koljatshonkin laukauksesta. Aikaisemmin tiistaina farmista nostettu Koppanen esiintyi kauden ensimmäisessä ja uransa kymmenennessä NHL-ottelussa.

Koppanen pelasi ensimmäiset ottelunsa farmiliiga AHL:ssä jo keväällä 2018. Helmikuussa 27 vuotta täyttänyt tamperelainen esiintyi ensimmäisen kerran NHL:ssä kaudella 2022-23 Boston Bruinsin paidassa. Koppanen voitti vuonna 2016 alle 18-vuotiaiden MM-kultaa muun muassa Ukko-Pekka Luukkosen, Jesse Puljujärven, Eeli Tolvasen ja Miro Heiskasen kanssa.

Sidney Crosby vei Pittsburghin 2-0 -johtoon 15 sekuntia ennen ensimmäistä taukoa. Lukemat säilyivät samoina ennen kuin Penguins suli päätöserässä.

Kyle Palmieri käynnisti Islandersin nousun vain 17 sekuntia jälkimmäisen tauon jälkeen ja vieraat veivät viimeisen 20-minuuttisen nimiinsä 4-0. Islandersin tehomiehiä olivat Palmieri (1+2) ja puolustaja Noah Dobson (1+1).

Islanders on nyt kolmen pisteen päässä Itäisen konferenssin playoff-viivasta. Neljän ottelun mittaisen voittoputkensa päähän tulleella Penguinsilla on matkaa samaan viivaan seitsemän pistettä.

Video: NHL.com

LUE MYÖS: Näkökulma: Kannustaako Stars-legenda Jere Lehtinen tällä kertaa vastustajaa – edes hieman? (LeijonaUutiset.fi)