SM-liigaseura Kouvolan KooKoo rysäytti keskiviikkona oikein kunnolla, kun se kertoi tuoreimman vahvistuksensa nimen.

KooKoo tiedotti keskiviikkona, että se on tehnyt yksivuotisen sopimuksen keskushyökkääjäArttu Ilomäenkanssa.

Ilomäki siirtyy Kouvolaan Turun Palloseurasta, mitä hän edusti viime kaudella.

Ilomäki pelasi TPS:ssä 58 runkosarjan ottelua ja iski niissä tehot 11+18=29.

TPS:n lisäksi Ilomäki on SM-liigassa edustanut Tapparaa, KalPaa sekä Lukko.

– Omat vahvuuteni ovat vahvasti kiekollisessa pelissä ja pelin ymmärtämisessä ja pyrin parhaani mukaan auttamaan joukkuetta menestymään tulevalla kaudella, Ilomäki kommentoi KooKoon tiedotteessa.

UrheilujohtajaJarno Kultanenoli myös uuteen hankintaansa tyytyväinen. Hän uskoo Ilomäestä olevan KooKoolle vielä paljon iloa.

– Uskon Artun tuovan varsinkin ylivoimapelaamiseemme johtajuutta kokemuksellaan ja vahvuuksillaan, Kultanen sanoo.

Ilomäen jääkiekkouran toistaiseksi kovin saavutus on maailmanmestaruus. Hän oli voittamassa Leijonien kanssa sensaatiomaista MM-kultaa Bratislavassa keväällä 2019.

Teksti: Ville Hirvonen

Lue myös: IS: Jokereille lankesi jättimäinen lasku KHL-touhusta – taustalla Jari Kurrin sopimukset

https://twitter.com/KouvolanKooKoo/status/1651217922382082052

LUE MYÖS: Näkökulma: Kuka muistaa vielä? – valmentaja Raimo Helmistä haukuttiin rajusti (KiekkoUutiset.fi)