Jääkiekon SM-liigan välieräparit selvisivät sunnuntai-iltana, kun viimeinenkin puolivälieräsarja saatiin pakettiin.
TPS selvitti tiensä viimeisenä jatkoon, kun se kaatoi viidennessä ottelussa Pelicansin.
Välierissä kohtaavat runkosarjan neljä parasta joukkuetta, joten pudotuspelit eivät sittenkään tarjonneet mitään yllätyksiä.
Lukko hoiteli odotetusti Ilveksen, HIFK tylsytti vaisun Kärpät, Tappara kampesi KalPan tieltään ja lopulta myös TPS meni mitalipeleihin. Seuraavassa käydään läpi välierien asetelmia.
Lukko-Tappara
Lukko ja Tappara ovat kohdanneet monena keväänä pudotuspeleissä ja yleensä välierävaiheessa. Tapparasta on muodostunut Lukolle melkoinen peikko, sillä joka kerta Tappara on ollut sille ylitsepääsemätön vastustaja. Nyt Lukko lähtee kuitenkin sarjaan suosikkina, mutta Tappara voi edelleen tehdä sille kiusaa.
Tapparan runkosarja oli sekava, mutta pudotuspeleissä on nähty jälleen sitä tuttua konemaista Tapparaa. Peli ei ole aina kaunista, mutta tulosta tulee. Lukon materiaali ja syvällä iskostettu Pekka Virran pelitapa on kuitenkin sillekin liikaa.Lukko jatkaa finaaleihin voitoin 3-1.
HIFK-TPS
SM-liigan klassikko. HIFK ja TPS pelasivat molemmat raikkaan ja hyvän runkosarjan, mutta TPS:n yllä on sittenkin IFK:ta enemmän kysymysmerkkejä tässä vaiheessa. Pelicans-sarjassa joukkue pelasi ajoittain mallikkaasti, mutta välillä sattui myös lapsuksia. Se on nuorelle joukkueelle toki ominaistakin.
HIFK:n pahimmat koronapelot karisivat puolivälierissä, kun se rynni vakuuttavasti Kärppien yli. HIFK:n itseluottamus on nyt tapissa. HIFK:lla on myös TPS:ää kokeneempi ja valmiimpi joukkue, sillä Jarno Pikkarainen on saanut ajaa omaa pakettiaan sisään jo kahden täyden kauden ajan.HIFK jyrää tylysti finaaliin voitoin 3-0.
Teksti Ville Hirvonen































