Torstain liigakierroksen ehdottomasti eniten kansaa puhuttanut episodi tapahtui Helsingissä, kun HIFK:n Ilari Melart hyökkäsi Tappara-puolustaja Tuukka Mäntylän kimppuun heti pelin alussa. HIFK:n epäillään Melartin avulla kostaneen Mäntylän aiemmat rumat otteet liigassa.

Sen lisäksi HIFK myös osti sunnuntain Aamulehdestä sivun kokoisen mainoksen, jonka se oli otsikoinut sloganilla ”Tuukka tervetuloa stadiin”. SM-liigan yhteysjohtaja Jarmo Koskinen kertoo MTV3:lle, että liiga oli hyväksynyt mainoksen etukäteen.

– HIFK toimi hyvässä uskossa. Seura tiedotti minua mainoksesta etukäteen ja annoin heille siihen luvan, Koskinen sanoi Maikkarille jo eilen.

– Sääntöjen mukaan mainonta ei saa olla pelaajia tai seuran henkilöitä halveeraavaa, Koskinen kuitenkin jatkoi.

SM-liiga huomautti HIFK:ta mainoksesta, vaikka se mainoksen sallikin. Liiga kuitenkin tutkii nyrkkitappelua ja sitä edeltynyttä mainontaa tänään perjantaina.

– Onhan se hyvä, että tulee uudenlaista mainontaa. Tämä nimenomainen mainos meni kuitenkin hyvin lähelle hyvän maun rajaa. Siinä puututaan pelaajaan, joka on saanut tällä kaudella pelikieltoja. Jos mainonnassa olisi puututtu vaikka Janne Ojasen piste-ennätysjahtiin, olisi mainokselle nostettu hattua, Koskinen pohdiskeli.

LUE MYÖS: Jääkiekkoliiton munaton Venäjä-linja muuttui radikaalisti – miksi Heikki Hietanen pysyi piilossa? (Atleetti.fi)