
Kansainvälistä jääkiekkoliittoa IIHF:ää 1994-2021 johtanut sveitsiläinen Rene Fasel on herättänyt kohua esiintymällä useissa tilaisuuksissa itsensä Vladimir Putinin seurassa.
Fasel ei ole välittänyt Ukrainan sodasta. Hän on parin viime vuoden aikana venäläistynyt entisestään saatuaan Venäjän kansalaisuudenkin.
Fasel rupesi nöyristelemään Putinin suuntaan pian sen jälkeen, kun tämä oli loppuvuodesta 1999 noussut Venäjän johtoon. Taloudelliselta kannalta syyt olivat ymmärrettäviä.
Jääkiekon MM-turnaus kasvatti Venäjän jääkiekon elpymisen myötä suosiotaan. Siinä sivussa IIHF:n resurssit kohenivat.
2010-luvulla Faselin touhuilu meni kuitenkin epäterveelle pohjalle. Karuin näytös tästä oli Minskin 2014 MM-finaalissa, kun Fasel istui Putinin ja Aljaksandr Lukashenkan vieressä katselemassa tuomarifarssin osin ratkaisemaa Venäjän voittoon päättynyttä MM-finaalia Suomea vastaan.
Putin sai patrioottisen venäläisyleisön edessä lohtua Sotshin olympialaisten jääkiekkopettymyksestä. Avoimeksi kysymykseksi jäi, olisiko Suomi voinut voittaa ilman kyseenalaisia tuomaripäätöksiä.
Vuonna 2021 MM-kisat piti jälleen järjestää Valko-Venäjällä. Näin ei kuitenkaan käynyt. Lukashenka käytti 2020 väkivaltaa rauhallisia mielenosoittajia vastaan vilpillisten presidentinvaalien jälkeen.
Fasel yritti viimeiseen asti pitää kisat Valko-Venäjällä. Hän teki Lukashenkalle koiran palveluksen käymällä halailemassa tätä Minskissä.
Tahtoaan Fasel ei saanut läpi. Samalla hän menetti arvovaltansa.
Puheenjohtajaurallaan Fasel teki kansainväliselle jääkiekolle paljon hyvää. Nyt siihen liittyvä kunnia on vedetty vessasta alas.
Ukrainassa julmissa sotatoimissa kuolleiden ihmishenkien rinnalla jääkiekkoilun suosion kasvu on toisarvoinen asia. Ja sitä paitsi Venäjä on pommittanut Ukrainassa useamman jäähallin maan tasalle.
Teksti: Otto Palojärvi