
Hienon runkosarjan pelannut SaiPa sijoittui runkosarjassa viidenneksi ja lähti pudotuspelipariin TPS:aa vastaan ennakkosuosikkina. TPS kairasi kuitenkin avauspelin nimiinsä 2-1.
TPS sai ottelulle hyvän alun, kun Otto Salin latasi ensimmäisessä pudotuspeliottelussaan avausmaalin ylivoimalla. SaiPa tuli vielä tasoihin Janne Naukkarisen ensimmäisen erän maalilla. Salin onnistui toisen erän lopussa toistamiseen ja se riitti turkulaisille avausvoittoon.
– Ihan pelin ensimmäiset 5-6 minuuttia ensimmäisen erän alusta pelasimme ihan hyvin, mutta sen jälkeen ensimmäisen erän loppu oli meille tosi vaikea. Olimme siinä ottavana osapuolena ja hyvällä maalivahtipelillä selvisimme siitä, TPS:n päävalmentaja Tommi Miettinen aloitti ottelun perkaamisen.
– Vähän pystyimme parantamaan toiseen ja kolmas oli meiltä selkeästi parasta tässä illassa. Siinä oli tasapainoista peliä.
Kaikkien tilastojen valossa TPS oli ottelussa täysin sillassa, mutta se pystyi puristamaan ottelusta voiton. TPS:n maalivahti Noa Valille kertyi 28 torjuntaa (37-9) enemmän kuin SaiPa-kollega Kari Piiroiselle ja SaiPa vei laukaukset peräti 64-22 sekä loi lähes kolme kertaa enemmän maaliodottamaa.
– Nyt on yksi voitto meillä ja huomenna jatketaan. Se on selvä, että meidän pitää parantaa peliä ja tulemme parantamaan peliä.
SaiPan päävalmentaja Raimo Helminen oli tyylilleen uskollisena vähäsanainen, mutta normaalia hieman jurompi. Pettymys selvästi painoi entisen pelaajalegendan mieltä.
– Tepsi oli odotetun vaarallinen ja he puolustivat hyvin. Oli tylyjä ja pelasivat hyvän pelin.
– Niin kuin Tommikin sanoi, niin pakkohan meidän on parantaa, jos mielimme peli voittaa. Siihen mekin tähtäämme.