Liigan kärjessä jyräävä Kärpät saa tänään vieraakseen Porin Ässät.

Kärpät pukeutuu ottelun avauserässä 70-luvun Kärppien punaiseen peliasuun. Retro-lauantailla kunnioitetaan Suomen jääkiekkoliiton 90. juhlavuotta. Jääkiekkoliitto täyttää 90 vuotta 20. tammikuuta.

Kärpät on iskenyt kahdessa edellisessä ottelussaan avauserään kolme maalia. Toinen ja kolmas erä ovat olleet Kärppien osalta maalittomia, mutta ottelun tehokas alku on riittänyt kummallakin kerralla kolmeen pisteeseen. Lasse Kukkosen mukaan asiaa on painotettu Kärppien kopissa.

– Ollaan me siitä puhuttu. Meillä oli tuossa vähän vaisumpi jakso, jossa varsinkin avauserissä annoimme aika paljon aloitteita vastustajalle. Ollaan nyt pyritty siihen, että saataisiin se oma liike käyttöön ja oltaisiin aloitteellisempia. Totta kai se on ideaalitilanne, että saadaan hyvä startti, Kukkonen korostaa seuransa sivuilla.

Illan vastustajan tilanne kuluvan kauden osalta on haastava. Sarjajumbon riveistä on poistunut kärkipään pelaajia, ja pudotuspeliviiva on päässyt karkaamaan kauas. Kukkonen tiedostaa vastustajan tilanteen, ja uskoo, että joukkue on täynnä motivoituneita, näytönhaluisia, nuoria pelaajia.

– Varmasti tulee vastaan todella yritteliäs joukkue täynnä nuoria pelaajia, jotka pelaavat tulevaisuudestaan. He haluavat näyttää, että ovat liigatason pelaajia. Samalla ne, jotka ovat jo Liigaa jonkun verran pelanneet saavat isompaa roolia. Kaikki tietävät, että silloin kun pelataan omasta tulevaisuudesta, niin silloin löytyy varmasti iso sydän.

Kärppien kokoonpanossa nähdään pientä viilausta. Ykkösketju pysyy ennallaan, mutta Rasmus Kuparin ja Aleksi Heponiemen vasempaan laitaan asettuu tänään Jasper Lindsten ja nelosketjun keskeltä löytyy Mika Pyörälä. Kolmoseen paluun tekee Oskar Osala. Kärppien maalilla pelaa tänään Porin Ässien kasvatti Jussi Rynnäs.

Kärpät-Ässät käyntiin Oulun Energia Areenalla klo 17.00.

Lähde: Kärpät

https://twitter.com/OulunKarpatFi/status/1086580164245495808

LUE MYÖS: Suuri suru varjostaa Daniel Ståhlin Ruotsi-ottelua (UrheiluAreena.fi)