Toronto Maple Leafs aloitti suuret muutokset nopeasti katastrofaalisen NHL-kauden jälkeen.

Seura jäi pudotuspelien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2016 ja antoi potkut general manager Brad Trelivingille jo maaliskuun lopussa kesken runkosarjan.

Toronto sijoittui NHL:n sarjataulukossa vasta 28:nneksi ja Itäisessä konferenssissa toiseksi viimeiseksi.

Keskiviikkona Treliving esiintyi ensimmäistä kertaa julkisuudessa potkujensa jälkeen TSN:n Overdrive-ohjelmassa.

Entinen GM otti täyden vastuun Leafsien epäonnistuneesta kaudesta.

– Kun olet manageri, kannat vastuun tästä kaikesta, Treliving sanoi.

– Vastuu on minun.

Vaikka Toronto kärsi kauden aikana loukkaantumisista ja menetti tähtihyökkääjä Mitch Marnerin Vegas Golden Knightsiin jo viime kesänä, Treliving ei halunnut käyttää niitä selityksinä.

– Toki voidaan puhua loukkaantumisista ja siitä, että menetimme maalivahteja kauden alussa.

– Mutta kaikki joukkueet kärsivät loukkaantumisista. Minulle ne olivat vain tekosyitä.

Trelivingin mukaan Leafsien suurin ongelma oli sitoutumisen puute.

– Meiltä puuttui buy-in, hän sanoi viitaten joukkueen yhteiseen sitoutumiseen ja pelilliseen identiteettiin.

– Suurin haaste minulle oli se, että jopa ne ottelut, jotka voitimme tulostaululla, eivät oikeasti tuntuneet voitoilta.

Entinen GM nosti esiin erityisesti pelinhallintaan liittyvät ongelmat.

– Emme hallinneet laukauksia, emme kontrolloineet peliä emmekä vieneet peliä haluamaamme suuntaan.

Toronto Maple Leafs on yksi NHL:n suurimmista ja seuratuimmista organisaatioista, mutta seura ei ole voittanut Stanley Cupia sitten vuoden 1967.