Helsingin IFK joutui taipumaan lauantaina Oulun Kärpille 2-5-lukemin jääkiekon SM-liigassa. HIFK hallitsi ottelua, mutta Kärpät teki paikoistaan selvästi kovemmalla prosentilla maaleja.
Suurin ero joukkueiden välillä oli maalivahtipelissä. HIFK-vahti Markus Ruusu torjui koko ottelussa vain 9 kertaa ja päästi selkänsä taakse viisi maalia. Kärppien Veini Vehviläinen torjui puolestaan 26 kertaa ja antautui vain kahdesti. HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin löysi ottelusta kuitenkin hyvääkin.
– Peli oli tasoltaan parempi kuin eilen Oulussa. Ensimmäisessä erässä olimme vähän reagointipelissä jäljessä ja tuli pikkuisen kiire. Toinen erä oli meiltä hyvä. Päästiin siinä heti liikkeelle, vaikka siihen tulikin se 0-2-maali. Kolmannen erän ylivoima jämähti jotenkin täysin ja sitten heilahti oma verkko pari kertaa tosi helposti. Kesyksi jäi sitten takaa-ajo, eikä sitä oikeastaan päästy tekemään ollenkaan, Selin harmitteli.
HIFK nousi eilen useamman maalin takaa Kärppien rinnalle ja ohi, mutta vastaavaa ei tällä kertaa enää nähty.
– Ei vain onnistunut tänään. Kyllä meillä oli kova pusku ja lataus tuohon kolmanteen erään, Selin kertoi.
HIFK:n sairastupa on lähes kokonaan tyhjentynyt ja pelikin näyttää ajoittain jo paremmalta, mutta vastustaja tuntuu saavan maalinsa todella halvalla hinnalla. Onko HIFK:lla maalivahtiongelma?
– En mä oikein halua kommentoida siihen mitään. Täytyy muistaa, että oli siellä muutama aika hyvä koppikin. Jotenkin olemme maalin lähellä vähän varpaillaan, Selin tyytyi toteamaan.
Mutta aika helppoja maaleja meni?
– Niinhän niitä välillä menee, mutta en mä halua siihen nyt paneutua. Tämä oli meille kuuden erän rypäs ja viime viikko oli todella tärkeä askelmerkkien kannalta ja etenkin toi eilinen. Tänään emme olleet ihan riittävän kypsiä siihen, että olisimme pystyneet niittaamaan Kärpät, Selin sanoi.
HIFK esitteli lauantaina kotiyleisölleen myös yhden uuden pelaajan, kun yhdysvaltalainen Miles Koules pelasi ensimmäisen ottelunsa Nordiksella.
– Hyvät pelitaidot. Ymmärtää peliä ja rytmittää sitä. Hakee tietysti vielä askelmerkkejä tähän meidän Liigan tempoon. Vähän vaikea vielä sanoa. Pitäisi nähdä häneltä vielä lisää. Ei hän pettänyt, mutta ei saanut toisaalta vielä mitään näkyvää aikaan. Veto lähtee kyllä hyvin, se nähtiin, Selin kehui.
Ottelun kuohuttavin tilanne sattui toisessa erässä, kun Kärppien Taneli Ronkainen jyräsi HIFK-vahti Markus Ruusun yli ja lensi ottelusta ulos. Selin oli haluton ottamaan tilanteeseen kantaa.
– En mä oikein siihen keskittynyt. Enemmän odottelin, että mitä sieltä sitten tulee ja saatiin fokus pidettyä siitä, miten siitä jatketaan, Selin totesi.
Ville Hirvonen, Helsinki

































