Suomen jääkiekkomaajoukkueen suoritus NHL:n 4 Nations-turnauksessa sujui lopulta aika tarkalleen odotusten mukaan.
Suomi voitti Montrealissa ja Bostonissa vain yhden ottelun. Suomi kaatoi Ruotsin Mikael Granlundin jatkoaikamaalilla. USA:lta Suomi sai selkäänsä 1-6-lukemin ja Kanadalta tuli käkeen maalein 3-5.
Leijonille on annettu kahvipöydissä, netin keskustelupalstoilla ja mediassa todella kovaa kritiikkiä. Aivan liian kovaa.
Tuntuu kuin Suomessa olisi – taas kerran – unohdettu realiteetit. Odottiko joku, että Suomi voittaa kaikki pelit ja marssii mestariksi? Ilmeisesti odotti, mutta odotusarvot olivat siinä tapauksessa liian kovia.
Pelaajamateriaaliltaan Suomi oli jopa selvästi 4 Nations-turnauksen heikoin joukkue. Sitä se oli etenkin sen jälkeen, kun Suomen puolustuksesta putosivat loukkaantumisten vuoksi pois Suomen ykköspakki Miro Heiskanen, Jani Hakanpää sekä Rasmus Ristolainen.
Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen on saanut myös kritiikkiä. Suomi kuulemma “ansaitsee paremman päävalmentajan”. Kritiikin esittäjät eivät kuitenkaan noin yleisesti ottaen osanneet nimetä yhtään päävalmentajaa, jonka Suomi “ansaitsisi” ennen Pennasta. Että sellaista “rakentavaa kritiikkiä”.
Suomi on yksi jääkiekon suurista. Lienee kuitenkin paikallaan todeta, että Suomen parhaat mahdollisuudet menestykseen ovat edelleen MM-kisoissa, missä se saa aina jalkeille suhteessa vastustajiin hyvän joukkueen. MM-kisoissakin nähdään NHL-pelaajia usein jopa satakunta, mutta tuolloin Kanada ja USA ovat usein liikkeellä huomattavasti tätä turnausta heikommilla nipuilla. Ja juuri Kanadalle ja USA:lle Suomi koki nyt tappiot. Kun näillä kahdella on parhaat mukana, ei Suomella ole rehellisyyden nimissä juurikaan jakoja.
Mutta se ei tee Antti Pennasesta surkeaa valmentajaa, eikä Suomesta yhtään sen huonompaa kiekkomaata kuin se on tähänkään asti ollut.
Ville Hirvonen
