
Colorado Avalanche kyntää karmealla tavalla NHL:ssä. Colorado on hävinnyt kauden kolme ensimmäistä otteluaan ja omissa on soinut jo 20 kertaa, joka kertoo paljon myös joukkueen maalivahtipelistä.
New York Islanders jatkoi Suomen aikaa varhain tiistaina Coloradon tuskaa. Islanders nappasi kauden avausvoittonsa 6-2 -lukemin (2-1, 2-0, 2-1).
Voittajien tehomiehenä hääri Brock Nelson, joka iski joukkueensa kolmannen ja neljännen maalin. Jälkimmäinen syntyi alivoimalla.
Ottelu oli Coloradon Mikko Rantaselle sysimusta tilastojen valossa. Rantasen plus-miinus -tilasto painui kolme pykälää pakkasen puolelle.
Lue myös:Jesse Puljujärvi palasi ryminällä – isot kehut päävalmentajalta