HPK pelasi keskiviikkona ensimmäisen ottelunsa SM-liigassa uuden päävalmentajansa Mikko Mannerin alaisuudessa.
HPK piristyi Mannerin komennossa, mutta hävisi kuitenkin 5-6-lukemin Turun Palloseuralle voittomaalikilpailun jälkeen.
HPK ei ole pahemmin maaleilla mässäillyt tällä kaudella, mutta nyt siihen tuli ainakin muutos.
– En olisi kyllä uskaltanut veikata, että viisi maalia tehdään, Manner myönsi.
– Enkä kyllä sitäkään, että kolahtaa omiin viisi maalia. Mutta muuten joukkueen suoritus oli odotusten mukainen. Yleensä kun käy tällainen traaginen juttu, että valmentaja vaihtuu, niin pelaajathan vastaa sellaisella armottomalla taistelulla, Manner jatkoi.
HPK taisteli ja raatoi, mutta luonnollisesti myös negatiivista iltaan sisältyi.
– Hieno taistelu, mutta valitettavasti myös rapatessa roiskui. Muutamia turhia vastaiskumaaleja päästettiin, mitkä lähtivät TPS:n omalta puolustusalueelta, Manner harmitteli.
Lue myös: Yksi kriisiseura sai helpotusta, toinen sukelsi pohjaan SM-liigassa

































