Kiekko-Espoo ja HIFK kohtasivat lauantaina jääkiekon SM-liigan kauden viimeisessä pääkaupunkiseudun paikallispelissä. Kiekko-Espoo kaivoi ottelusta lopulta 4-3-voiton.

Espoo oli ottelun alun niskan päällä ja se karkasi jo avauserässä kahden maalin karkumatkalle. Miro Keskitalo runttasi maalin edestä avausmaalin ja Kasper Kulonummi laukoi numeroiksi jo 2-0.

Ratkaisun makua oli ilmassa kolmannen erän alussa, kun Anders Koch iski espoolaiset jo 3-0-johtoon, mutta sitten alkoi HIFK:n hurja nousu.

Kristian Vesalainen, Luke Martin sekä Panu Mieho nostivat HIFK:n 3-3-tasatilanteeseen vain muutamassa minuutissa.

HIFK painoi tämänkin jälkeen kovasti päälle, mutta kotijoukkue rankaisi sitten. Joachim Rohdinin vaarattomalta näyttänyt laukaus yllätti täysin HIFK-vahti Niko Hovisen ajassa 56.39. HIFK haki tämän jälkeen tasoitusta vielä ilman maalivahtia, mutta kotijoukkue kesti loppuun saakka.

Pääkaupunkiseudun paikalliset menivät tällä kaudella runkosarjassa tasan 2-2. HIFK voitti ensimmäiset kaksi kohtaamista, mutta Espoo vei nimiinsä kaksi jälkimmäistä.

Flussa-aalto on kurittanut viime aikoina Kiekko-Espoota, mutta tuloksentekoa se ei ole haitannut. Espoolaiset ovat raapineet pisteitä jo seitsemästä peräkkäisestä ottelusta. IFK:n viiden ottelun voittoputki katkesi puolestaan nyt.

LUE MYÖS: Näkökulma: Miksi Wayne Gretzky on hiljaa? (KiekkoUutiset.fi)