Mestis-seura Kiekko-Vantaa kertoi tiistaina tehneensä tukun sopimuksia pelaajiensa kanssa ja myös pari uutta sopimuspelaajaa on liittynyt joukkueen vahvuuteen.
Vantaalaisseura on tehnyt ensi kauden kattavat jatkosopimukset hyökkääjien Joona Harjaman, Joonas Hyttisen, Teemu Mielosen ja Roope Niskasen kanssa. Myös Mäkisen kaksoisveljekset Atte ja Miro solmivat kasvattajaseuransa kanssa kauden 2017-18 kattavat sopimukset.
Uusina niminä lohipaitoihin liittyvät puolustajat Juha Tarkkanen ja Kimi Leppävuori sekä hyökkääjä Jussi Pelto-Arvo.
Juha Tarkkanen pelasi viime kaudella pronssijoukkue Espoo Unitedin miehistössä. Nyt Jäähonka-kasvatti palaa lohipaitaan. Tarkkanen on pelannut urallaan 23 liigaottelua HIFK:n, KalPan ja Sportin riveissä.Tarkkanen edusti lohipaitoja kausina 2014-2015 ja 2015-2016.
Kimi Leppävuori saapuu Vantaalle Jokereiden organisaatiosta. Puolustaja pelasi kolme edellistä kautta Jokereiden A-nuorissa. Soturiluonteestaan tunnettu 21-vuotias Leppävuori on kolminkertainen B-nuorten Suomen mestari Jokereista.
Jussi Pelto-Arvo edusti kahdella edellisellä kaudella Rovaniemen Kiekkoa. Viime kaudella 23-vuotias Pelto-Arvo nakutti RoKille 46 ottelussa tehot 14+12. Pelto-Arvo puki edellisen kerran Kiekko-Vantaan pelipaidan päälleen kaudella 2009-2010 B-nuorten SM-sarjassa.
– Hyvät fiilikset on. Todella odotan kautta, Pelto-Arvo kertoi joukkueen sivuilla.
– Luistelen hyvin ja aion tuoda kunnolla hämminkiä vastustajan maalinsuulle, mies analysoi itseään.
Yhteistyöseura Jokereiden kahden suunnan sopimuksen pelaajia ovat puolustajat Nico Nurmikanta ja Juho Rautanen sekä hyökkääjät Julius Rantaeskola, Erik Embrich ja Janne Kivilahti.































