Mestiksen Hokki on solminut tulevaksi kaudeksi sopimukset kolmen uuden pelaajan kanssa. Micke Niemelän, Niki Huovisen ja Severi Kinnusen sopimusten myötä Hokilla on kasassaan 13 sopimusta.
Kajaanilaisjoukkueen ensimmäinen kiinnitys maalivahtiosastolle on kuhmolaislähtöinen Severi Kinnunen. 20-vuotias Kinnunen on torjunut viime kausien ajan KalPan juniorijoukkueissa. Päättyneellä kaudella hänelle kertyi 23 ottelua Nuorten SM-liigassa torjuntaprosentilla 89.19.
– Kinnunen on nuori ja urheilullinen kaveri, jolla on työmoraali kohdallaan, Hokin maalivahtivalmentaja Pasi Häkkinen kommentoi.
Hokkiin liittyvistä kolmesta pelaajasta kokenein on puolustajaosastoa vahvistava Micke Niemelä. 28-vuotias Niemelä on pelannut kaksi edellistä kautta ranskalaisen Toulouse-Blagnacin riveissä. Suomi-sarjaa Niemelä on tahkonnut FPS:n ja Jokipoikien väreissä yhteensä 122 ottelussa tehoin 26+52=78. Kaudella 2014-15 hän oli Jokipoikien tehokkain puolustaja tehoilla 3+17.
– Niemelä on kokenut pelaaja Suomi-sarjaan. Hän tuo kiekollista osaamista puolustukseen ja uskon hänen löytävän roolin kärkikentistä, Hokin päävalmentaja Jukka Niiranen kertoo.
Niki Huovinen saapuu Kajaaniin Pelicansin A-nuorista. 21-vuotias hyökkääjä teki viime kaudella Nuorten SM-liigassa lahtelaisjoukkueen paidassa 43 ottelussa tehot 6+21.
– Huovisella on allaan hyvä kausi Pelicansin A-nuorissa. Hän on hyvä ja potentiaalinen kiekollinen pelaaja, joka tarvitsee tässä vaiheessa uraansa miesten pelejä ja roolia niissä, Niiranen kommentoi.
Lähde: Hokin verkkosivut






























