Rauman Lukko on voittanut edellisen jääkiekon Suomen mestaruuden keväällä 1963 eli 58 vuotta sitten.

Nyt pitkä piina on kuitenkin lähellä päättyä. Lukko voitti maanantaina SM-liigan kolmannen finaalin TPS:ää vastaan 3-1 ja laittoi sarjan ensi kertaa katkolle.

Kolmas finaali Turussa oli aiempia erilaisempi. Nyt Lukko joutui puolustamaan enemmän, mutta siihen sillä kantti ja maltti riitti.

– Kova taistelu oli kyllä. Aika puolustusvoittoinen peli oli meiltä. Niin sanottu tällainen likainen vierasvoitto. Lassi (Lehtinen) oli taas uskomaton maalilla. Kyllä meidän pitää huomenna pysyä vähän enemmän kiekossa hyökkäysalueella. Sitä kautta ollaan vahvoilla, Lukon puolustaja Vili Saarijärvi summasiC Morella.

TPS pystyi parantamaan hyökkäyspeliään ja Lukko ei saanut aiemmin nähtyjä pitkiä hyökkäyksiä juurikaan aikaan. Saarijärven mukaan se oli TPS:n hyvyyttä.

– Varmasti sekin. Tultiin tänne heidän kotikentälle ja tiedettiin, että tulee kova peli. Jää on täällä vähän tahmeampi, liekkö se sitten vaikuttanut. Mutta huomenna tiedetään, mikä se meininki täällä on. Valmistaudutaan siihen, Saarijärvi sanoi.

Lukko voi juhlia huomenna tiistaina Suomen mestaruutta. Saarijärven mukaan hyökkäysalueen peliä pitää parantaa huomiseksi. Puolustamista unohtamatta.

– Varmasti pitää olla yhtä kova halu puolustaa. Kiekossa pitää pysyä enemmän hyökkäysalueella. Ei saatu tänään ihan samanlaista rumbaa sinne, mitä kahdessa ensimmäisessä finaalissa. Siellä pitää parantaa huomenna, Saarijärvi ennakoi.

Teksti Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Huippujuoksija pihalle – Suomen EM-kisajoukkueelle täysi katastrofi (UrheiluAreena.fi)