HC TPS Turku Oy:n liiketappio laski selvästi edellisvuoteen verrattuna. Yhtiön liiketappio oli 274,000 euroa, jossa oli 74,3 % parannusta edellisvuodesta. Myös yhtiön käyttökate parani merkittävästi (87,1 %) ollen kuitenkin 117,000 euroa negatiivinen. Yhtiön liiketulos oli poistojen verran tappiolla, eli 157,000 euroa. Yhtiön liikevaihto nousi 25,1 %. Liikevaihto kasvoi edellisen tilikauden 3,585 miljoonasta eurosta 4,484 miljoonaan euroon.

Tuloskehitys oli tappiollisuudesta huolimatta todella positiivista, toteaa HC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Kari Hietarinta.

Hietarinnan mukaan systemaattinen kulukarsinta, onnistunut myynti sekä menestys play offseissa nostivat tuloksen ennen poistoja nollatasolle. Kovan työn myötä yhtiön kehitys on jatkunut oikean suuntaisena.Nykyisessä taloustilanteessa haasteita kuitenkin riittää, ja sekä yleisön, että yhteistyökumppaneiden hoitamiseen panostetaan entistä enemmän. Yhtiön tavoitteena on saavuttaa nollatulos seuraavalla kaudella. HC TPS Turku Oy:n tase ja rahoitus ovat hyvässä kunnossa. Myös yhtiön velkaa on kauden aikana hieman lyhennetty, toteaa Hietarinta.

Yhteistyökumppanit hyvin mukana

HC TPS:n kova työ talouden tervehdyttämiseksi sekä kevään hyvä pelillinen ilme on saanut myös yhteistyökumppaneilta paljon positiivista palautetta ja myynnin uskotaankin sujuvan hyvin haastavasta taloustilanteesta huolimatta. Hietarinnan mukaan viime kevään erinomainen playoffs -tunnelma osoitti jääkiekon merkityksen Turulle, ja myös yhteistyökumppanit haluavat olla tässä vahvasti mukana.

– Olemme lähes kaikkien nykyisten yhteistyökumppaneiden kanssa keskustelleet hyvässä hengessä tulevan kauden yhteistyöstä. Ilmassa on selvästi positiivista odotusta ja yritykset ovat lähteneet erinomaisesti mukaan ensi kauteen, Hietarinta jatkaa.

LUE MYÖS: Tshekkiloikkareiden unohdettu tarina paljastaa, miten rähmällään Suomi oli Neuvostoliittoon (Atleetti.fi)