
JYPin tuloskunto yskii SM-liigassa. Torstain kierroksella joukkue kärsi jo kolmannen peräkkäisen tappionsa, kun HPK oli vahvempi maalein 3-2 voittomaalikilpailun jälkeen.
HPK:n tähtipelaajaMichael Jolyiski Kerhon tasoituksen vain 20 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua ja ratkaisi kahdella maalillaan myös voittomaalikilpailun.
– Olen kyllä tosi ylpeä tuosta joukkueesta. Meidän prosessi on ollut toistaiseksi hyvin lyhyt. Seitsemättä viikkoa mennään ja siinä ajassa on jo tapahtunut hyvää kehitystä. Se näyttää ihan oikeasti jo jääkiekolta tuo meidän pelaaminen. Siinä on yhteistyötä ja pelaaminen on riittävän aktiivista, JYPin päävalmentajaJukka Rautakorpikiitteli.
– Tänäänkin pystyttiin pelaamaan tosi aktiivisesti aika pitkälle, hän jatkoi.
Rautakorpi on aloittanut Jyväskylässä täysin uuden projektin ja sen vauhtiin saaminen myös tuloksen muodossa ottaa oman aikansa.
– 22.9 mennään vasta ja silti pystyimme tuollaiseen suoritukseen huippujoukkuetta vastaan, mikä Kerho on. Pienestä oli kiinni, ettei tullut kolmea pinnaa. Aika lähellä oli (Braden) Christofferin tyhjäkin maali, mutta prosessi on vasta alussa ja jatketaan eteenpäin. Olen tosi ylpeä noista jätkistä, Rautakorpi sanoi.
HPK:lla on paljon loukkaantumishuolia ja joukkue menee kapealla materiaalilla, mutta voittoja tulee. Torstain voitto oli jo neljäs putkeen Kerholle.
– Oli haastava ilta meille. Ensimmäisellä minuutilla aloituksen jälkeen heti maali omiin, niin se ei helpottanut yhtään. Ehkä se meitä hetkellisesti lamaannutti. Ensimmäinen erä ei ollut huono meiltä. 2-0 oli ihan ansaitusti, mutta ei niin paljoa pelillisesti oltu perässä. Kolmas erä oli ehkä paras erä, vaikka ei paikkoja hirveästi saatu, mutta painetta saatiin ja sitä kautta se mahdollisuus tasoittaa. Jatkoajalla hieno alivoimataistelu, HPK:n päävalmentajaJarno Pikkarainensummasi.
– Sitten täytyy sanoa se, että vaikka me ei pelattu hyvin, niin sellainen sitkeys ja henkinen kärsivällisyys palkittiin taas tänään ja siihen voi olla tosi tyytyväinen, Pikkarainen jatkoi.
Teksti: Ville Hirvonen