Jääkiekon SM-liigassa pelattiin keskiviikkona neljä ottelua. Kärpät ja Lukko onnistuivat pesemään kasvonsa.

Kärpät murskasi TPS:n peräti 7-2-lukemin ja Lukko kaatoi Pelicansin 3-2.

Raumalla avauserä oli maaliton, mutta toisen erän alkuun tuli vahva Pelicans-nippu.

Matias Rajaniemi ja Antti Tyrväinen veivät osumillaan lahtelaiset jo kahden maalin karkumatkalle ennen 25 minuutin täyttymistä.

Sitten Lukko heräsi. Erän jälkimmäisellä puolella Jonne Tammela ja Daniel Audette nostivat maaleillaan Lukon rinnalle ja näin päätöserään lähdettiin tasatilanteesta.

Päätöserässä syntyi ratkaisu. Aleksi Saarela iski Lukon voittomaalin ajassa 51.31. Saarelan lisäksi Audette (1+1) ja Robin Press (0+2) olivat raumalaisten hahmoja. Lukko palasi kahden peräkkäisen tappion jälkeen voittokantaan ja jatkaa sarjan piikkipaikalla. Pelicans on nyt kuudentena. Sen pistekeskiarvo on nyt 1,71.

Turussa Kärpät pesi tyylikkäästi kasvonsa.

Kärpät hävisi eilen Jukureille tylysti 1-5, mutta pesi nyt näyttävästi kasvonsa.

Kärpät murskasi TPS:n peräti 7-2-lukemin, eikä jättänyt turkulaisille mitään jakoja.

Kärpät johti jo avauserän jälkeen 2-0, mutta TPS sai lohtua juuri ennen erän puoliväliä. Lauri Pajuniemi laukoi upeasti kiekon reppuun ja nosti TPS:n maalin päähän.

Kärpät kuittasi kuitenkin tylysti ja heti perään Cody Kunyk iski numeroiksi 3-1. Osumien väliin jäi ainoastaan 15 sekuntia.

Erän viimeisellä minuutilla nähtiin jo ratkaisu. Kärpät pelasi ylivoimalla ja Radek Koblizek iski numeroiksi jo 4-1.

Kärppien maha ei tästä täyttynyt, vaan se iski vielä kolme maalia päätöserään. Kärppien hahmoja olivat keskiviikkona Cody Kunyk (2+1), Tuukka Tieksola (2+1) sekä kokenut Jussi Jokinen (1+1). Myös Radek Koblizek, Mika Pyörälä sekä Shaun Heshka viettivät kahden tehopisteen iltaa. Kärpät nousi sarjassa neljänneksi ohi Tapparan. TPS jatkaa kolmantena.

Porissa Ässät otti arvokkaan voiton, kun se kaatoi Tapparan 1-0. Ottelun ainoasta maalista vastasi Teemu Vuorisalo kolmannen erän alussa. Ässät on sijalla 11 pistekeskiarvolla 1,25. Viimeisellä pudotuspelipaikalla olevan Sportin keskiarvo on 1,42.

Voittoon ylsi keskiviikkona myös JYP, joka pesi Ilveksen 2-1-lukemin jatkoajalla. JYPin voittomaalista vastasi Anttoni Honka. Robert Rooba teki ottelussa jo kauden 25. maalinsa ja taistelee maalipörssin voitosta. JYP on sarjassa edelleen viimeistä edellisenä, Ilves on nyt seitsemäntenä.

SM-liiga jatkuu seuraavan kerran perjantaina. Silloin ohjelmassa on viiden ottelun kierros.

SM-liigan tulokset keskiviikkona 17.3:
Ässät-Tappara 1-0
Ilves-JYP 1-2 ja.
Lukko-Pelicans 3-2
TPS-Kärpät 2-7

Teksti Ville Hirvonen

LUE MYÖS: ”Kolmen lampaan kisaturisti”, entinen SE-mies puhui suoraan Antti Sainiosta (UrheiluAreena.fi)