Oulun Kärpät sai maukkaan revanssin HIFK:sta jääkiekon SM-liigassa lauantaina. Kärpät oli parempi maalein 5-2 loppuunmyydyssä Helsingin jäähallissa.
Kärpät joutui taipumaan HIFK:lle eilen perjantaina Oulussa, mutta nyt Kärpät tuli sisuuntuneena Helsinkiin. Päävalmentaja Mikko Manner oli ottelun jälkeen ylpeä joukkueestaan. Kärpät löysi keinot voittaa, vaikka HIFK hallitsikin ottelua.
– Se oli revanssi. Tarkoitus olikin iskeä heti täällä takaisin ja kun joukkue löytää tällaisena iltana keinot voittaa, niin totta kai valmentaja on silloin ylpeä. Päästiin heti kuittaamaan takaisin. Viime vuonna täällä muistaakseni annettiin IFK:lle pikkusormi, kun johdettiin 2-0. Sitten hävittiin Oulussa, Manner sanoi ottelun jälkeen.
Kärpät oli tehokas lauantaina. HIFK:n maalivahti Markus Ruusu joutui torjumaan ottelussa vain yhdeksän kertaa, mutta Kärpät heilutti silti verkkoa viisi kertaa.
– Olimme tänään tehokkaita. IFK hallitsi vähän peliä. Tämä oli kova peli, Manner sanoi.
Kärpät johti eilistä ottelua Raksilassa parhaimmillaan jo 4-1, mutta onnistui häviämään 5-6-lukemin. Tänään niin ei käynyt.
– Tänään ei onneksi päässyt sulamaan johto. Sen verran olimme kehittyneet eilisestä.
Ottelun kuohuttavin tilanne sattui toisessa erässä. Kärppien Taneli Ronkainen ajeli HIFK-maalivahti Markus Ruusun yli ja lensi ottelusta. Manner ei oikein ollut halukas kommentoimaan tilannetta.
– En mä oikein siihen osaa mitään sanoa. Hehän ovat parhaita kavereita ja kaikki jotka tuntee Ronkaisen, niin tietää, ettei hän tee pahaa kärpäsellekään. Hän on hiljainen ja sympaattinen poika. Jääkiekossa sattuu ja tapahtuu. Sitten tulee tuomio ja sitä kunnioitetaan, Manner linjasi.
Ville Hirvonen, Helsinki

































