Jukurit voitti perjantaina selvin luvuin 3–0 TPS:n jääkiekon SM-liigassa.

Jukurit on päässyt kovaan iskuun ja noussut sarjan kolmanneksi. Päävalmentaja Jonne Virtanen ei silti ollut yhtä hymyä lehdistötilaisuudessa.

– Kaksijakoiset fiilikset. Tyytyväinen tietenkin pisteisiin. Mikä on sitten Tepsin osuus siihen, mikä meidän. Kyllä meidän valmistautuminen oli epäonnistunut tänään, aloitti Virtanen.

– Ylivoimat näytti hyvin: oltiin onnekkaita siinä juuri, että kaveri sai niin paljon jäähyä. Saatiin se viisikolmonen. Siinä saatiin nyt värkätty joku, mutta ei me oltu… Meillä on ollut hyvä paineen alla ja kiekolla pelaaminen, niin me ei siinä oltu. 

– Sitten olen tosi tyytyväinen siihen, että sitoutuminen puolustamiseen ja huoli siitä, että kaveri ei tee maalia. Me jouduttiin tänään tosi paljon taistella ja puolustamaan keskustaan enemmän kuin oltaisi haluttu. Niin kuin sanoin, se on aina suhteessa kaveriin, mutta ihan noin paljon ei ottavana osapuolena olisi tarvinnut olla. Onneksi siihen ensimmäiseen erään saatiin ne maalit, arvioi Virtanen.

Jääkiekon SM-liigan perjantain (24.10.) tulokset:

Jukurit-TPS 3–0
Kiekko-Espoo-HIFK 1–0
KooKoo-HPK 5–2
Lukko-Ässät 5–3
Tappara-Ilves 1–3
KalPa-Kärpät 6–4

LUE MYÖS: Arttu Wiskari haukkui NHL-seuran logon lyttyyn: “Näyttää, että olisin tehnyt kännissä 12-vuotiaana kuviksen tunnilla” (Atleetti.fi)