Jääkiekon SM-liigassa pelaavan JYPin alkukausi on ollut odotuksiin nähden iso pettymys. Turhautuminen näkyy karulla tavalla myös seuran kannattajien keskuudessa.
Ilta-Sanomat kertoi torstaina verkkosivuillaan, että JYPin Facebook-sivuille oli ilmestynyt härskiä tekstiä. Puhuttiin jopa tappouhkauksista. Tämän seurauksena JYPiä vastassa oli vastassa poliisit, kun joukkue saapui tiistaina Hämeenlinnassa HPK:ta vastaan pelatun ottelun jälkeen.
-Se on julkinen seinä, josta kaikki on nähnyt ne kirjoitukset, joita siellä on ollut. Jos ajatellaan sitä, että seuraorganisaatio ryhtyy jonkinlaiseen tilannearvioon sen jälkeen, kun kirjoituksia seinälle tulee, niin ei siellä ole hyvää päivää toivotettu, JYPin myynti -ja markkinointijohtaja Jari Lindström sanoo Ilta-Sanomille.
– Ne kirjoitukset ovat olleet sellaisia, että ne menevät Suomen laissakin tiettyjen pykälien ylitse, Lindström jatkoi.
JYPin toimitusjohtaja Aku Vallenius linjasi, että kyseeessä on koko joukkuetta koskenut tappouhkaus.
– Viesteissä viitattiin koko joukkueen kuolemaan ja uhattiin koko joukkueen tappamisella.
JYP ilmoitti kirjoituksista poliisille. Lindström kuitenkin toteaa, että kyseessä oli vain yksittäistapaus.
– Tunteita pitää herätä ja kriittinen saa olla, mutta hyvän maun ja Suomen lain puitteissa. Ylilyöntejä tulee, mutta jotkut ylilyönnit ovat sellaisia, etteivät ne ole enää meidän käsissä, Lindström toteaa.
– Toi oli erittäin uhkaavaan sävyyn kirjoitettu, niin piti varmistaa, että kaikki meni hyvin, Vallenius perustelee yhteydenottoa poliisiin.
Linkki Ilta-Sanomien alkuperäiseen uutiseen aiheesta: http://www.iltasanomat.fi/sm-liiga/art-2000005017310.html































