Iikka Kangasniemi pelaa loistavaa kautta jääkiekon SM-liigassa. Tiistaina hän teki HIFK:n voittomaalin KalPaa vastaan voittomaalikilpailussa.
Siihen ne ilonaiheet sitten tällä kertaa jäivätkin, ainakin jos asiaa kysyy nuorelta mieheltä itseltään.
– Tänään ei ollut kyllä itseltäni todellakaan mikään paras peli. Pääsääntöisesti olen kuitenkin pelannut ihan hyvin. Olihan se ihan ok, mutta tärkeintä on se, että voitettiin, Kangasniemi sanoi Sport Contentille.
KalPa heitti HIFK:lle kovan haasteen tiistaina.
– Hyvä fiilis jäi tietysti voitosta. Ei ollut se helpoin peli, mutta pääasia on, että voitettiin.
Kangasniemi on pienikokoisena pelaajana hämmentävän vahva luistimilla, eikä häntä kovin usein ajeta pystyyn. Keskivartalo on vahva, pää toimii ja laukaus. Kangasniemi nostaa omaksi ”salaisuudekseen” juuri nopeuden.
– On nopeampi kuin muut ja pää käy nopeammin kuin muilla. Kaikki tekniset taidot, kuten laukaus tulee vasta sen jälkeen. Avainasia on se, että pitää olla nopeampi kuin muut jäällä kaikin puolin, Kangasniemi selitti huipputehojaan.
Kangasniemen laukaisutehokkuus on koko sarjan parasta. Mies itse suhtautuu asiaan hyvin tyynesti.
– Tuntuu nuo rannarit uppoavan ihan hyvin. Sitten kun tulee onnistumisia, niin tietysti se ruokkii itseluottamusta entisestään, Kangasniemi linjasi.
Jos kulkee Kangasniemelle, niin kulkee myös HIFK:lla. Helsinkiläiset nousivat jo kuuden sakkiin tiistaina.
– Olemme ryhtyneet kamppailemaan ja luistelemaan ihan eri tasolla kuin vielä muutama viikko sitten ja puolustuspeli on paremmalla tasolla. Siinä ne varmaan tärkeimmät syyt ovat, Kangasniemi mietti nousun taustoja.
Ville Hirvonen, Helsinki

































