OULU.. Helsingin IFK paineli SM-liigan välieriin lähes näytötyyliin. Oulun Kärpät kaatui suoraan kolmessa ottelussa.
HIFK:n tähtipelaaja Anton Lundell sai viimeisessä ottelussa maalihanat auki. Lundell on parantanut koko ajan otteitaan ja päässyt paremmin peliin mukaan pitkän pelitauon jälkeen.
Lundell sai helmikuun EHT-turnauksessa koronavirustartunnan ja kun hän pääsi pelikuntoon, joutui koko muu joukkue koronakaranteeniin. Lundell palasi jo runkosarjan lopulla kehiin ja pelasi nyt jo kaikki kolme pudotuspeliottelua.
Torstain pelissä syntyi kevään ensimmäinen maali ja Lundell on parantanut koko ajan otteitaan muutenkin.
– Olen pystynyt parantamaan koko ajan ja nyt on vasta kolme peliä alla. Tänään saatiin hanat auki ja totta kai se on aina kiva tehdä maali ja auttaa joukkuetta sitä kautta. Oli vahva peli multa tänään ja varsinkin joukkueelta, Lundell sanoiSport Contentille.
HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkaraisen sopimus päättyy tähän kauteen. Joukkue haluaa palkita Pikkaraisen yhteisestä taipaleesta ja voittaa hänelle Suomen mestaruuden.
– Totta kai siihen on iso tahtotila. Hän on tosi iso osa tätä meidän peliä ja ollut sitä jo tässä nämä viimeiset vuodet. Iso arvostus on häntä kohtaan ja hän osaa hyvin johtaa joukkuetta. Hän osaa antaa hyviä neuvoja ja muutenkin meillä on hyvä pelikirja ja on saatu hyvin peli rullaa. Kyllä meidän tavoite on mennä vielä eteenpäin. Nyt saatiin tämä poikki ja päästään vähän huilaamaan ja katsotaan sitten kuka tulee vastaan. Sitten lähdetään taas innolla seuraavaan sarjaan, Lundell paalutti.
HIFK:n välierävastustaja selviää sunnuntai-iltana, kun TPS ja Pelicans kohtaavat viidennessä puolivälieräottelussa. Jos TPS voittaa, tulee se HIFK:n vastustajaksi.Pelsunvoitto tietäisi puolestaan Tapparaa HIFK:n vastustajaksi. Lukko kohtaa välierissä huonoiten runkosarjassa sijoittuneen välieräjoukkueen, HIFK toiseksi huonoiten sijoittuneen.
Teksti Ville Hirvonen
































