Helsingin IFK:n hyökkääjä Roope Hintzille ladattiin isot odotukset kauden alla, mutta ensimmäinen takaisku tuli jo ennen liigakauden alkua CHL:ssä, kun hän loukkasi kätensä ja oli pitkään poissa tositoimista.
Tiistaina HIFK katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa, kun Ilves kaatui 3-1-lukemin. Roope Hintz teki hyvin ratkaisevan kolmannen maalin kolmannen erän alussa.
– Ihan loistavaa, että pääsimme takaisin voittojen tielle ja saimme kaiken lisäksi kotivoiton. Emme ole kotona hirveän hyvin pelanneet. Saimme pari ylivoimamaaliakin. Sekään ei ole hirveän hyvää tällä kaudella ollut. Se on todella tärkeää, että saimme siinä onnistumisia. Sitä kautta se varmasti alkaa kulkemaan sekin. Kyllä mun mielestä oli paljon hyviä juttuja, mutta tietysti myös niitä, mitä pitää vielä parantaakin. Tärkeintä on kuitenkin se, että saatiin kolme pinnaa, Hintz sanoi ottelun jälkeen.
Ilves oli ajoittain kuitenkin ottelussa niskan päällä. HIFK:n puolustus ja maalivahti Kevin Lankinen pitivät joukkueen kuitenkin loppuun saakka voittotaistelussa ja se työ myös palkittiin.
– No joo, kyllä oli välillä heilläkin paikkoja, mutta siitä propsit Kekelle (HIFK-vahti Kevin Lankinen), joka otti monta hyvää koppia siellä ja pelasi loistavan pelin. Kuitenkin viimeisessä erässä pidettiin mielestäni peli hyvin kasassa, etteivät he päässeet niin hyvin paikoille, vaikka heillä oli kaksi minuuttia viiskolmostakin siinä, Hintz kertasi.
Ylivoiman lisäksi myös alivoima on alkukaudella tökkinyt HIFK:lla. Siihenkin tuli tiistaina tärkeitä onnistumisia.
– Alivoimakin oli tänään hyvää. Ne on ollut niitä asioita, mitkä tökkii ja oli tärkeää saada niissä onnistumisia.
Hintz oli itse HIFK:n yksi tärkeimpiä hahmoja tiistaina. Maalin lisäksi sarakkeeseen merkattiin myös yksi syöttöpiste.
– No, ne on niitä. Joukkueena tässä kuitenkin mennään. Joukkueena ei ole tullut pisteitä, joten tärkeintä oli ottaa nämä pinnat, Hintz linjasi.
HIFK:n alkukausi on ollut loukkaantumisten osalta poikkeuksellinen. Joukkueella on ollut pahimmillaan jopa 11 pelaajaa sivussa.
– Ei niiden taakse saa mennä. Niitä tulee aina. Ne, jotka pelaa, pistää kaikkensa likoon, mitä vaan löytyy. Silti pitää pystyä luottamaan niihin, ketkä siellä kentällä on, että he pystyvät raapimaan joukkueelle pisteitä, Hintz kertasi HIFK:n vaikeaa tilannetta.
Loukkaantumiset vaikuttavat vääjäämättä joukkueeseen, vaikka jääkiekossa sen taakse ei haluta mennä. Ketjut elävät koko ajan, mikä vaikuttaa kentällä olevien tekemiseen.
– No joo, totta kai, mutta silloin pitää vaan kentällisten kesken sopia pieniä juttuja, mitkä helpottavat pelaamista. Sitä kautta se pelaaminen on sitten helpompaa, kun tietää vähän, missä muut menee ja mitä tehdä, jos ei tiedä, mitä pitää tehdä.
Ilves-otteluissa on Ilves-kasvatti Hintzille erityispanos. Nyt tiistaina hän kohtasi ensimmäistä kertaa urallaan myös veljensä Miiko Hintzin vastustajan paidassa.
– Kyllä joo, ei tähän peliin tarvinnut latausta hakea, vaan olin heti valmis pelaamaan. On se hienoa, että veljeä vastaan pääsi ensimmäistä kertaa pelaamaan, Hintz sanoi hymyillen.
Ville Hirvonen, Helsingin jäähalli






























