HELSINKI.HIFK:n syyskausi oli SM-liigassa vaikea, mutta kevään puolella joukkue on löytänyt erinomaisen vireen.
HIFK jyrää jo 10 ottelun pisteputkessa ja on kuntopuntarin ykkönen.
Tiistaina HIFK kaatoi Tapparan Helsingissä 4-3-lukemin jatkoajalla. Ajoittain HIFK loisti, mutta Tapparallakin oli ottelussa omat hetkensä.
HIFK löysi kuitenkin jälleen kerran keinot vaikeuksien selättämiseen ja otti voiton.
– Kova peli. Vauhti, pelinopeus ja kamppailupelaaminen oli tänään tosi korkealla tasolla. Sillä tavalla yksittäisen pelaajan vaatimustaso oli erittäin korkea. Tietenkin hieno voitto. Ehkä vähän varovasti tultiin sisään, mutta mitä pidemmälle ensimmäinen erä eteni, niin oltiin kyllä tosi vahvoja. Jatkoimme toisen erän alussa siitä, mutta sitten Tappara sai sen toisen maalinsa ja sen jälkeen olimme sen erän jälkimmäisen puoliskon perässä ja jouduimme puolustamaan pitkiä aikoja. Puolistimme kuitenkin uhrautuvasti ja tietysti onneakin oli mukana, HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen sanoi.
– Kolmas erä oli suhteellisen vahva, vaikka hävittiin se. Oli meillä omat paikkamme. Jäähy siihen loppuun, mutta hienosti kestettiin se ja pystyimme omasta ylivoimasta tekemään ihan loppusekunneilla. Hienosti pojat hoitivat sen, Pikkarainen kehui.
HIFK on SM-liigassa nyt toisena ja kamppailee jopa runkosarjan voitosta Lukon kanssa. Syksyllä oli vaiheita, että kyseistä skenaariota olisi ollut vaikea uskoa. Mitä nousun takana oikein on?
– Tietysti jos koko kautta ajatellaan, niin siinä on ollut monia vaiheita, mutta ei tässä mitään ihmeitä ole. Olemme tehneet määrätietoisesti töitä ja tietenkin tämä on toinen vuosi monelle pelaajalle, kun yhdessä tehdään hommia. Nyt olemme saaneet olla terveinä ja tietysti aina kun jana menee eteenpäin, niin tulostakin pitää tulla, Pikkarainen taustoitti.
– Meille oli tosi tärkeää tossa joulu-tammikuussa saada meidän loukkaantuneet pelaajat takaisin, kun NHL-lainat lähtivät. Saimme siinä peliä rakennettua paljon. Sitten kun tulee voittoja, niin se luo lisää onnistumisia ja itseluottamusta. Mutta ei siinä mitään ihmeellisyyksiä ole. Se on ihan sitä raakaa perusduunia, mitä on tässä pyritty tekemään päättäväisesti ja päivästä toiseen, Pikkarainen linjasi.
HIFK:n loukkaantumissuma on ollut vuosittainen juttu ja jopa pilkan kohde. Nyt HIFK:n joukkue on ollut terveenä ja sillä on ollut valtavan suuri merkitys pelin rakentumisen kannalta.
– Kyllä sillä valtavan suuri merkitys on. Onhan meillä nytkin ollut pelaajia sivussa, mutta ei nyt määräänsä enempää. Kyllä se sen 2-3 pelaajan poissaolon kestää usein. Kyllä se sen määräntynlaisen turvan luo, että sulla on koko ajan ne samat ihmiset siinä ympärillä, Pikkarainen sanoi.
HIFK:n merkittävin poissaolija on tällä hetkellä ykkössentteri Anton Lundell. Pikkarainen sanoi tiistaina, että Lundell palaa kehiin kuitenkin jo mahdollisesti tällä viikolla.
Teksti Ville Hirvonen































