Liigan kärkijoukkue Kärpät johtaa HIFK:n tänään Helsingissä. Askissa on taas tuttu taistelupari.
Kärpät on kohdannut tämän illan jälkeen neljässätoista edellisestä ottelustaan IFK:n viisi kertaa. Noin joka kolmas ottelu on siis ollut taistelu pohjoisen ja etelän välillä.
– Varmasti kummatkin alkaa olla jo aika tuttuja toisilleen. Meidän joukkue on pysynyt enemmän samana, kun taas IFK:lla kokoonpano ja yhteispeli on elänyt hieman enemmän. Molempien joukkueiden tyylit ja tavat toimia ovat kuitenkin pysyneet uskollisina itselleen, Kärppien vastuuvalmentaja Mikko Manner pohtii seuransa sivuilla.
Pohjoinen on niskan päällä kuluvan kauden osalta. Kärpät hävisi ensimmäisen kohtaamisen Oulussa maalein 5-6, mutta sen jälkeen tilastoihin on kirjattu voitot lukemin 2-5, 6-1 ja 3-1. Manner uskoo Kärppien hienoisen edun muodostuneen erityisesti kokoonpanon pienemmästä vaihtuvuudesta.
– Meillä on pysynyt rosteri paremmin yhdessä, joten se varmasti on näkynyt niinä pieninä eroina, jotka ratkaisevat otteluita. Jokainen peli on ollut hieman erilainen. Edellisessä ottelussa IFK:lta puuttui pelaajia, mutta he puolustivat todella tiiviisti ja kurinalaisesti, ja ottelusta tuli todella tiukka vääntö. Näitä pelejä on mahdoton ennustaa oli tilanne mikä hyvänsä.
HIFK:n puolustaja Markus Kankaanperä saa tänään täyteen 1000 pelattua liigaottelua. Sarjan kaikkien aikojen jäähypörssin ylivoimainen ykkönen on edustanut komealla urallaan JYPiä, HPK:ta, Jokereita, Tapparaa, Sportia ja nyt HIFK:ta.
– Markus on tehnyt kunnioitettavan uran ja hän on ollut voittavissa joukkueissa suurimman osan siitä. Hän on profiloitunut puolustuspelin erikoismieheksi, ja maalinedustapelaamisessa on hän ollut ihan Suomen kärkeä todella pitkään. Lisäksi hän pystyy myös tekemään pelitavan vaatimia asioita. Tietysti hän on erittäin vahva fyysisesti, kova kaksinkamppailuja ja hänellä on se tietty ilkeys mitä kaukalossa vaaditaan, Manner kuvailee.
Lähde: Kärpät

































