
Jääkiekon SM-liigan finaaleissa kuohuu. Otsikoihin on noussutIida Vainio.
”Kultamekko-Iidana” tunnettu Vainio aiheutti ison kohun, kun hän oli seuraamassa tiistain neljättä Liigan finaalia Pelicansin ja Tapparan välillä.
Pelicans poimi Vainion monta kertaa ottelun aikana valotaululle. Tätä on pidetty mauttomana vetona, sillä Vainio on mediatietojen mukaan syyttänyt yhtä Tappara-pelaajaa seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Pelicansilla oli suunnitteilla Vainiolle vielä suurempi rooli, kertooEtelä-Suomen Sanomat.
ESS:n mukaan Pelicansin alkuperäinen suunnitelma oli se, että Vainio pudottaisi ottelun aloituskiekon. Lopulta suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin, eikä kukaan pudottanut aloituskiekkoa.
– On siitä ollut puhetta. Siinä tuli kaikennäköistä, niin sitä ei sitten tehty, Vainio sanoi ESS:lle.
Vainion näyttämistä valotaululla pidettiin provokaationa Tapparan suuntaan. Se ei kuitenkaan vaikuttanut, vaan Tappara voitti neljännen finaalin 3-1 ja johtaa finaalisarjaa jo 3-1. Tappara voi varmistaa mestaruuden jo torstaina Tampereella.
Lue myös: Näin Pelicans kommentoi MTV:lle Iida Vainion nostamista mediakuutiolle