Rauman Lukko on jääkiekon Suomen mestari vuosimallia 2021. Lukko voitti tiistaina Turun Palloseuran SM-liigan neljännessä finaalissa 6-2 ja vei koko finaalisarjan nimiinsä 3-1.
Mestaruus on Lukolle sen historian ensimmäinen SM-liigassa. Edellisen kerran se juhli kiekkokultaa 58 vuotta sitten keväällä 1963. Silloin pelattiin vielä SM-sarjaa.
Ottelun ratkaisu nähtiin toisessa erässä, joka tarjosi hurjia käänteitä. Toinen erä alkoi TPS:n hallinnalla.
TPS sai toisen erän alussa paineen Lukon päätyyn ja sai myös palkinnon.
Pelikello pysähtyi aikaan 28.12, kun TPS nousi peliin mukaan. Henrik Larsson syötti ja Josh Kestner laukoi kiekon tarkasti reppuun. Markus Nurmi teki tärkeän maskin Lassi Lehtisen eteen.
Tämän jälkeen TPS:n tasoituskin oli jo lähellä, kun Juuso Pärssisen laukaus kimposi ylärimasta ulos.
Pallopeli syntyi täysin uudelleen toisen erän lopulla. Ajassa 33.23 Juuso Pärssinen voitti aloituksen hyökkäyspäässä ja kiekko tuli viivaan Aleksi Anttalaiselle, joka laukoi kiekon ranteella viivasta verkkoon.
TPS pääsi peliin mukaan, mutta sitten homma taas kääntyi. Ensin Pavol Skalicky laukoi Lukon uudestaan johtoon ja vain hetkeä myöhemmin Lukko johti taas kahdella maalilla. Huimaa kevättä pelaava Eetu Koivistoinen otti taidokkaasti Anrei Hakulisen syötön luistimellaan haltuun ja uitti kiekon reppuun.
Kolmas erä tarjosi kolme maalia. TPS painoi päälle ja Lukko keskittyi puolustamaan. Lukon puolustus ja loistavan kauden pelannut maalivahti Lassi Lehtinen kestivät turkulaisten paineen ja kapteeni Heikki Liedes laittoi kiekon ensi kertaa tyhjiin jo ajassa 56.06, kun TPS haki jo hyvissä ajoin riskillä tasoitusta ilman maalivahtia. Eetu Koivistoinen iski vielä toista kertaa tyhjiin ja loppunumeroiksi 6-2. Lukon avauserän maaleista vastasivat Toni Koivisto ja Julius Mattila.
Lukko voitti runkosarjan ja pudotti puolivälieräsarjassa ensin Ilveksen ja sitten Tapparan välierissä. TPS tuli finaaleihin ja hopealle puolestaan kaatamalla puolivälierissä Pelicansin ja sitten välierissä HIFK:n. Lukko nappasi kultaa, TPS hopeaa ja HIFK pronssia.
SM-liigan neljäs finaali tiistaina 11.5:
TPS-Lukko 2-6
Lukko voitti Suomen mestaruuden voitoin 3-1..
Teksti Ville Hirvonen





























