Ammattinyrkkeilyuransa 26. maaliskuuta Töölön Kisahallissa aloittavan Eva Wahlströmin, 29, debyyttivastustaja vaihtuu. Wahlströmin piti kohdata Kisahallissa Angel McKenzie, joka kuitenkin perui Suomeen tulonsa saatuaan toisen ottelutarjouksen. Nyt Wahlströmille etsitään uutta vastustajaa.
– Olemme jo päässeet neuvotteluvaiheeseen erään vastustajaehdokkaan kanssa ja uskon, että viimeistään ensi viikon alkupuolella pystymme julkaista kenet Eva kohtaa Kisahallissa 26. maaliskuuta, P3 Boxingin Pekka Mäki kertoo.
Amatööriurallaan Wahlström iski kymmenen peräkkäistä Suomen mestaruutta, kaksi EM-hopeamitalia ja yhden EM-pronssimitalin. Lisäksi Wahlström voitti neljä kertaa Pohjoismaiden mestaruuden ja useita kansainvälisiä turnauksia.
Ammattinyrkkeilyillan pääottelussa raskaansarjan voittamaton huippulupaus Robert Helenius, 26, kohtaa Nigerian Gbenga Oloukunin, 26. Molemmat pääottelijat ovat urallaan kukistaneen entisen raskaansarjan maailmanmestarin Lamon Brewsterin. Helenius on voittanut ammattilaisuransa kaikki 11 ottelua. Oloukun puolestaan on voittanut ammattilaisuransa 20 ottelusta 17.
Heleniuksen ja Wahlströmin lisäksi suomalaisista kehässä nähdään Niko Jokinen, Edis Tatli ja Ville Piispanen. Norjan Andreas Evensenillä on edessään 12-eräinen ottelu thaimaalaista Sot Sor Voraphinia vastaan. Panoksena ottelussa on WBO-liiton höyhensarjan Inter-Continental-titteli.
































