Honka saa pelata Eurooppa-liigan kotiottelunsa kotistadionillaan Tapiolan urheilupuistossa. Euroopan jalkapalloliitosta Uefasta vahvistettiin tiistaina Palloliitolle, että espoolaisille on myönnetty poikkeuslupa kotistadioninsa käyttöön.

Hongan toinen mahdollisuus olisi ollut pelata pelit esimerkiksi Töölön jalkapallostadionilla. Yksi merkittävimmistä syistä poikkeusluvan myöntämiseen oli Finnair Stadiumin nurmen suojeleminen tulevia naisten EM-kisoja varten.

– Pelaajille tieto on merkittävä, sillä nyt he pääsevät pelaamaan euro-ottelunsa kotikentällään. Lupa on myös iso palkinto ja helpotus espoolaisille, jotka pääsevät näkemään Eurooppa-liigan ottelut omassa kotikaupungissaan, Hongan hallituksen puheenjohtaja Jouko Harjunpää sanoo.

Honka pelasi kauden ensimmäiset kotiottelunsa naapurikaupungin Finnair Stadiumilla Tapiolan kenttäremontin vuoksi.

– Nyt Tapiolan urheilupuisto on huippukunnossa remontin jälkeen. Taloudellisesti tämä on meille merkittävää epäonnistuneen Finnair Stadiumin vierailun jälkeen, Harjunpää lisää.

Honka aloittaa kauden eurourakkansa walesilaista Bangor Cityä vastaan 16. heinäkuuta. Lipunmyynti otteluun käynnistyy ensi viikolla.