HIFK:n haaveet suorasta puolivälieräpaikasta saivat takaiskun, kun sarjataulukossa kuudentena majaileva HPK voitti punanutut Helsingissä 6-3. HIFK:n puolustus- ja maalivahtipeli eivät olleet parhaalla tasollaan. HPK:n sankarina hääri Steve Kariya, joka merkkautti neljä syöttöpistettä.

HIFK sai vahvan alun siirryttyään avauserässä 2-0 johtoon Dan Hackerin ja Jerry Ahtolan maaleilla. Hacker teki kauden ensimmäisen liigamaalinsa. Erän lopulla Jussi Makkosen ja Kai Syväsalmen maalit tasoittivat tilanteen 2-2 ja toisessa erässä HPK siirtyi Janne Laakkosen, Pasi Salosen ja Makkosen maaleilla 5-2 johtoon. HIFK vaihtoi maalivahtinsa Jani Niemisen Aleksis Ahlqvistiin ja Arttu Luttinen tasoitti 3-5, mutta päätöserässä kiri päättyi Laakkosen illan toiseen maaliin, jonka hän teki tyhjiin.

Kolme IS-tähteä sai pisteet 2+2 kerännyt Makkonen. Kariya sai kaksi tähteä ja Laakkonen (2+1) yhden tähden.

HIFK- HPK 3-6 (2-2,1-3,0-1)

9.46 1-0 Dan Hacker (Teemu Ramstedt, Hannu Pikkarainen) yv
12.00 2-0 Jerry Ahtola (Dan Hacker)
15.47 2-1 Jussi Makkonen (Mikko Mäenpää, Steve Kariya) yv
19.33 2-2 Kai Syväsalmi (Ville Viitaluoma)
25.44 2-3 Janne Laakkonen (Jussi Makkonen, Steve Kariya)
32.50 2-4 Pasi Salonen (Joonas Kemppainen)
34.40 2-5 Jussi Makkonen (Steve Kariya, Janne Laakkonen)
35.20 3-5 Arttu Luttinen (Jani Honkanen, Teemu Ramstedt)
58.45 3-6 Janne Laakkonen (Steve Kariya, Jussi Makkonen) tm

Maalivahdit
HIFK: Jani Nieminen4+4=8(vaihto 34.40)
HIFK: Aleksis Ahlqvist 1+4=5
HPK: Teemu Lassila7+9+7=23

Yleisöä 6005