Tampa Bay on laittanut viime kaudella vuotaneen puolustuksensa uuteen uskoon. Projekti alkoi viime perjantaina NHL:n draftissa, kun Lightning varasi ruotsalaisen superlupauksen Victor Hedmanin. Keskiviikkona Hedman sai opettajan rinnalleen, kun Tampa Bay solmi sopimuksen ruotsalaisveteraani Mattias Öhlundin kanssa. Lightning hankki vielä lopuksi kovuutta takalinjoilleen Matt Walkerin muodossa.

Koko NHL-uransa Vancouveria edustanut Öhlund laittoi nimensä seitsemän vuoden sopimukseen. Tampassa ilmestyvän St.Petersburg Times -lehden mukaan pesti on arvoltaan $26,25 miljoonaa eli $3,75 per kausi. Torinon olympiavoittajalla on tilillään 770 NHL-ottelua ja 93+232=325 pistettä. Hän ohitti viime maaliskuussa Jyrki Lumpeen kaikkien aikojen eniten pisteitä tehneenä Canucks-puolustajana.

Tampa Bayn toimitusjohtaja Brian Lawton oli tyytyväinen saatuaan Öhlundin nimen sopimukseen.

– Olemme riemuissamme siitä, että Mattias valitsi Tampa Bayn. Hän valitsi Tampan useiden vaihtoehtojen joukosta, mikä osoittaa sen, että hän uskoo menestykseen tähtäävään strategiaamme ja näkemykseemme, Lawton kertoi Lightningin tiedotteessa.

– Saavutimme kaksi tärkeätä tavoitetta. Ensinnäkin saimme tavoittelemamme ykköspakkiparin puolustajan johtamaan takalinjojamme ja toiseksi olemme saaneet opettajan Victor Hedmanille, kun hän valmistautuu pelaamaan NHL:ssa ensi syksynä, Lawton jatkoi.

Walker allekirjoitti neljän vuoden sopimuksen, joka tuo hänelle $1,7 miljoonan kausiansiot. 29-vuotias kanadalainen pelasi viime kaudella Chicagon paiadssa 65 ottelua, joissa saldoksi muodostui 1+13=14 pistettä ja 79 jäähyminuuttia. Walker edusti vuodet 2002-08 St.Louisia.

Tampa Bay teki myös yhden vuoden jatkosopimuksen puolustaja Lukas Krajicekin kanssa. Lightningin takalinjoilla nähtäneen ensi kaudella myös Andrej Meszaros ja Paul Ranger. Lopuista paikoista kilpailevat Matt Lashoff, Matt Smaby ja Mike Lundin.

Vain Toronto, Atlanta ja New York Islanders päästivät viime kaudella NHL:n runkosarjassa enemmän maaleja kuin Tampa Bay.