Rallin MM-sarja jatkuu ensi viikolla Kreikassa, kun vuorossa on perinteikäs Akropolis-ralli. Fordin rallitalli on juhlinut Kreikassa 13 kertaa sitten vuoden 1973, jolloin kisa ajettiin ensi kerran. Suomen Jari-Matti Latvala on toipunut solisluuvammastaan ja janoaa nyt voittoa vaisun alkukauden jälkeen.
– Ralli on todella raskas ja varsinkin lauantaina pätkät ovat vaikeita. Kisa on myös pidempi kuin viime vuonna. Mukana on pari uutta yli 20km pätkää, joten renkaat ovat kovilla siinä helteessä. Renkaita täytyy osata hallita hyvin, sillä niiden kulumisen välttäminen on avainasia. Sitä voi ajaa 95-prosenttisesti noissa olosuhteissa, mutta 100-prosenttinen tykitys on jo riski, Latvala kertoo.
Formuloissa renkaiden kestämistä on päivitelty koko alkukausi, mutta Kreikassa myös rallikuskit ovat kovilla renkaiden kulumisen kanssa. Latvalanlisäksi myös toinen Ford-kuski Petter Solberg korostaa renkaiden kestämisen merkitystä.
– Kovat tiet ja kuumuus ovat paha asia renkaiden kannalta. Michelinit ovat kuitenkin olleet vahvoja tänä vuonna ja luotan, että ne toimivat myös täällä. Viimeisessä kahdessa kisassa minulla on ollut vähän huonoa tuuria, mutta silti olen saanut hyviä pisteitä. Toivottavasti nyt saan puhtaan kisan aikaiseksi, 37-vuotias norjalainen sanoo.

































