Rallin MM-sarjassa ensimmäistä kauttaan ajava ex-formulatähti Kimi Räikkönen kertoo Citroenin kisaennakossa pitävänsä Japanin rallia kauden toistaiseksi vaikeimpana koitoksena. Räikkösen mukaan kokemus ratkaisee Japanissa ja ensikertalaiselle kisa on hyvin vaikea.
– Kun pito vaihtelee koko ajan, ei se tule olemaan minulle helppoa. Sellaisissa tilanteissa rallissa tarvitaan kokemusta ja minulla sitä ei ole vielä. Siksi Japani tulee olemaan minulle hyvin vaikea kisa. Meidän kannaltamme tavoitteena on päästä vain maaliin. Tarvitsemme paljon kilometrejä ja kokemusta, kertoo Räikkönen.
Räikkönen kertoo samalla, ettei hänellä ole Japanin rallin suhteen paineita. Tarkempi tavoite voidaan asettaa sitten, kun muutama erikoiskoe on ajettu.
MM-pisteissä Räikkönen on yhdeksän osakilpailun jälkeen kymmenentenä. Kaudesta on ajamatta neljä kisaa.
































