Fordin Jari-Matti Latvala on lähellä yhtä elämänsä suurimpien tavoitteiden täyttymystä. Latvala johtaa Suomen MM-rallia ennen viimeistä erikoiskoetta Himos 2:sta 11,1 sekunnin erolla ennen Citroenin Sebastien Ogieria.
Toiseksi viimeisellä pätkällä Latvala pystyi kepittämään Ogierin puolella sekunnilla. Latvala hyötyi rutkasti, kun kahdelle viimeiselle erikoiskokeelle viiden kärki vaihdettiin käänteiseen järjestykseen. Näin ollen Latvalan ei tarvinnut aurata tietä ja hän pystyi tarkkailemaan muiden aikoja.
– Kyllä me taas tultiin niin lujaa kuin sielu sieti. Tuulilasi pamahti jossain hypyssä eli aika lujilla auto on, Latvala totesi Leustun pätkän maalissa Ralliradiolle.
Johdon pitäisi riittää Latvalalle, mutta toki töysäläisen on päästävä viimeinen 20 kilometrin pätkä maaliin.
– Leustun jälkeen uskalsin jo toivoa voittoa. Oli kuitenkin 11 sekkaa etua. En olisi ennen rallia voinut kuvitella voittoa ollenkaan. Olisin ollut tyytyväinen podium-paikkaan, Latvala jatkoi.
Viidennelle tilalle ylsi Dani Sordo ennen Matthew Wilsonia. Rallikonkari Juha Kankkunen ajoi rennosti ilman turhaa puristusta seitsemänneksi. Muut pistesijat menivät Mads Östbergille, Juho Hänniselle ja Per-Gunnar Anderssonille.
Kyseessä oli Latvalan uran neljäs MM-voitto. Edelliset ovat tulleet Ruotsista (2008), Sardiniasta (2009) ja Uudesta-Seelannista (2010). Ruotsin rallin Latvala voitti jo 22-vuotiaana ja sekin on MM-sarjan ennätys.
Suomen MM-rallin lopputulokset:
1. Jari-Matti Latvala (FIN) Ford 2.21.12,9
2. Sebastien Ogier (FRA) Citroen +10,1
3. Sebastien Loeb (FRA) Citroen +26,0
4. Petter Solberg (NOR) Citroen +30,7
5. Daniel Sordo (ESP) Citroen +1.45,0
6. Matthew Wilson (ENG) Ford +5.43,7
7. Mads Östberg (NOR) Subaru +5.50,8
8. Juha Kankkunen (FIN) Ford +7.49,0
































