Rallin pariin täksi kaudeksi siirtynyt Kimi Räikkönen selvitti kunnialla perjantain 11 erikoiskoetta Jyväskylän MM-rallissa. Tuloksena oli kahdeksas tila ja eroa kärkeen kertyi reilut kolme minuuttia.
Kimin kartturin Kaj Lindströmin mukaan päivään voi olla tyytyväinen, vaikka monet rallifanit toivoivat Kimiltä vieläkin kovempia pätkäaikoja. Lindströmin mukaan Räikkönen ajoi hyvin kontrolloidusti, eikä tältä kaudelta tuttuja virheitä ollut juurikaan.
– Tosi kontroittua ajoa oli tälle päivälle ja niin oli tarkoituskin. Nyt on hyvät säädötkin löydetty, joten huomiseen on aika hyvä lähteä, Lindström kertoi Sportti.comille.
Lindströmin mukaan myös Räikkösen nuotista ajaminen on kehittynyt. Siitä kertoo esimerkiksi aamun kaksi vetoa Urriassa ja Jukojärvellä. Kahden vedon välillä ei ollut enää yhtä isoa eroa kuin aikaisemmissa ralleissa. Toisaalta sitten iltapäivällä Kimille uudet pätkät Sirkkamäki ja Myhinpää olivat aikamoista hakemista.
– Esimerkiksi aamulla kahden vedon välinen ero ei ollut kovin suuri. Iltapäivällä taas Sirkkamäki ja Myhinpää eivät oikein sujuneet. Myhinpäässä ensimmäinen veto oli aika surkea, mutta sitten taas toiseen kertaan ajettuna sitä huomasi, että tämähän on tosi siisti pätkä, Lindström pohdiskeli.
































