
Kimi Räikkönen ei aja F1-kauden päätöskisoissa USA:ssa ja Brasiliassa. Räikkösen manageri Steve Robertson on vahvistanut Turun Sanomille Räikkösen menevän ensi torstaina selkäleikkaukseen Itävallassa. Toipuminen kestää jouluun saakka.
Räikkösen selkä on vihoitellut pitkään. Sport Contentin tietojen mukaan Kimi harkitsi selkäleikkaukseen menemistä jo lokakuussa, kun Singaporen kisassa syyskuun lopulla selkäkivut olivat kovia ja Räikkönen kykeni ajamaan kisan loppuun vain kortisonipiikin voimalla.
Selkävaivoistaan huolimatta Räikkönen olisi pystynyt osallistumaan USA:n ja Brasilian kisoihin. Lotus ei kuitenkaan ole maksanut hänelle tänä vuonna euroakaan. Viikko sitten Abu Dhabissa Quantum Motorsportin Mansoor Ijaz pyyteli Räikköseltä anteeksi ja lupasi suorittaa tälle Lotuksen palkkarästit, mutta rahoja ei ole kuulunut.
Viime torstaina Räikkönen vieraili Ferrarin päämajassa Maranellossa sovittelemassa penkkiä. Mittoja otettiin ensi kautta varten. Samalla Räikkönen rikkoi Lotus-sopimuksensa kilpailukieltoa, mutta siihen hänellä oli oikeus, koska Lotus ei ole täyttänyt omia velvoitteitaan hyvin tärkeän asian eli palkan suhteen.
Lotus on vakuutellut julkisesti, että kaikki on kunnossa. Räikkösen kommentteja julkaistiin pari päivää sitten tallin kisaennakossa. Räikkösen kerrottiin ajavan USA:ssa ja Brasiliassa lyhyemmän akselivälin autolla, joka sopii Räikkösen ajotyylille paremmin. Räikkösen kerrottiin tekevän parhaansa, jotta Lotus sijoittuisi valmistajien pisteissä hopealle.
Tosiasiassa Räikkönen oli jättämässä väliin jo viime viikonloppuna ajetun Abu Dhabin GP:n. Räikkönen oli närkästynyt Lotus-pomo Alan Permanen alatyylisestä kielenkäytöstä radiossa Intian GP:ssä, kun Romain Grosjean piti päästää edelle. Lopulta Kimi päätti matkustaa Abu Dhabiin. Kisa siellä päättyi kolariin ensimmäisessä mutkassa ja siihen päättyi myös Räikkösen kaksivuotinen pesti Lotuksella.
Räikkönen näpäytti Lotusta kunnolla ilmoittaessaan jäävänsä sairaslomalle. Häntä ei kiinnosta auttaa tiimiä, joka ei ole maksanut latin latia, mutta katsoo oikeudekseen haukkua häntä radiossa julkisesti.
Lotuksen tilanne on nolo. Talli haukkui Räikköstä alkusyksystä, kun Räikkönen ilmoitti julkisesti, ettei palkkoja ole maksettu. Syyskuun lopulla Singaporessa Lotus väitti maksaneensa Räikköselle. Marraskuun alussa Abu Dhabissa Räikkönen paljasti aivan muuta.
Lotus saattaa kauden päättyessä olla konkurssissa. Toki joku taho ostanee menestyvän tallin rippeet konkurssipesästä. Räikköstä asia ei enää kiinnosta. Tammikuussa hän aloittaa työt Ferrarilla.