
Kimi Räikkösen ja Romain Grosjeanin sopimukset Lotuksella ovat tämän kauden jälkeen katkolla. Talli ei ole toistaiseksi päättänyt jatkosta ja keskustelut uusista sopimuksista aloitettaneen vasta kesällä. Lotus saattaa vaihtaa myös omistajaa, joten jatkoneuvotteluja ei senkään vuoksi kiirehditä.
Lotuksen toimitusjohtaja Eric Boullier pitää mahdollisena, että Robert Kubica tai Davide Valsecchi ajaisi ensi vuonna tallissa. Kubica ajoi Lotuksella 2010 ennen vakavaa rallionnettomuuttaan, jossa melkein menetti toisen kätensä.
– Mikäli Robert on valmis palaamaan Formula ykkösiin, hän on todellakin yksi ehdokkaistamme, kommentoi Boullier F1news.ru -sivustolle.
Viime kauden GP2-mestari Valsecchi toimii tänä vuonna Lotuksen varakuljettajana.
– Hänellä on paremmat mahdollisuudet kuin kenelläkään toisella. Meillä on hänelle suunnitelmia tälle kaudelle niin radalla kuin radan ulkopuolellakin. Hän pääsee testaamaan vanhaa autoamme, Boullier totesi.
Räikkösen on huhuttu kiinnostuneen ajamisesta Red Bullilla, jos Lotukselta ei irtoa mieleistä sopimusta. Grosjean puolestaan tarvitsee tältä kaudelta vahvoja näyttöjä saadakseen Lotukselta jatkopestin. Malesiassa sunnuntaina hän ajoi kuudenneksi, mitä voidaan pitää tyydyttävänä tuloksena.