|
Massa kertoi Hungaroringin pressitilaisuudessa että päivänä jona hän ajattelee itsensä olevan kakkoskuski, hän voi lopettaa kilvan ajamisen. Vaikka Massa joutui luovuttamaan voiton Alonsolle Saksan osakilpailussa hän ei silti suostu ajattelemaan olevansa kakkoskuskin asemassa tallissaan.
- Tottakai olen puhunut kaikkien kanssa tallin sisällä. Kuten sanoin, en ole täällä vain ajamassa, olen voittamassa. Se on minun pointtini. Olen ammattilainen ja työskentelen tiimilleni ja jokaisen tulee ymmärtää se, Massa tykitti.
Silti Massa myöntää, että hän joutuu tekemään myönnytyksiä tallinsa eteen aika ajoin kuten 2007 Kimi Räikkösen ollessa tallissa.
- Teen työtä tallini eteen ja me kaikki tiedämme miten tärkeää se on. Tiedätte mitä tapahtui vuosina 2007 ja 2008 joten minun ei tarvitse käydä läpi kaikkia pointteja. Jos tallilla on mahdollisuus voittaa mestaruus niin haluan parasta tallille, Massa liudensi puheitaan.
|