
Australian Nick Kyrgios kohtaa tänään illalla Suomen aikaan pelattavassa Montrealin ATP Masters-turnauksen puolivälierässä Emil Ruusuvuoren jatkosta pudottaneen Puolan Hubert Hurkaczin. Australialainen lähtee koitokseen luottavaisin mielin, sillä hän on yltänyt viime aikoina erinomaiseen vireeseen. Se sai Kyrgiosin heittämään myös pienen piikin toimittajien suuntaan.
Kyrgios eteni turnauksen puolivälieriin kaatamalla maanmiehensä Alex de Minaur. Tätä ennen Kyrgios pani pystyyn upean esityksen kaatamalla maailmanlistan ykköspelaajan, Venäjän Daniil Medvedevin erälukemin 2-1.
Montrealin turnaus näyttääkin tällä hetkellä tuovan hyvää jatkoa Kyrgioksen viimeaikaiselle vireelle. Viime viikolla hän nappasi Washingtonin ATP-turnauksen voiton, joka oli samalla hänen ensimmäinen turnausvoitto kolmeen vuoteen. Tätä ennen hän ylsi finaaliin myös Wimbledonin tennisturnauksessa heinäkuussa.
Voitettuaan de Minaurin Kyrgios kommentoi viimeaikaisia hyviä otteitaan toimittajille. Niiden yhteydessä Kyrgios kertoi kokevansa, että hän joutuu käsittelemään muihin pelaajiin verrattuna paljon negatiivisuutta. Tällaiseksi hän nimesi ilkeän käsittelyn mediassa, ilkeät artikkelit sekä väitteet hukkaan heitetystä lahjakkuudesta.
Kyrgios toivookin, että pelaaminen nykyisellä tasolla voisi vaimentaa negatiivisia ääniä hänen ympäriltään.
– Kun tuo kaikki on kerrat sanottu ja tehty, jos jatkan pelaamista näin ja osoitan ihmisten olleen väärässä, voin ehkä hieman rentoutua. Voisin vaikka ottaa oluen pubissa kenenkään häiriintymättä, Kyrgios kuittasi Sky Sportsin mukaan.
Lue myös:
Tenniksen paha poika palasi turnausvoittojen tielle pitkän tauon jälkeen
Lue myös:
”Peruskliininen suoritus” – Harri Heliövaara marssi pareineen upeasti jatkoon