
VPS:lle ei löydy pysäyttäjää jalkapallon Veikkausliigassa. Liigan tulikuumin joukkue nappasi perjantaina jo kahdeksannen voittonsa putkeen käytyään kaatamassa FC Lahden 2-0 (0-0) 2363 katsojan edessä.
Vepsu teki voitollaan samalla seurahistoriaa. Kahdeksan voiton putki on vaasalaisjoukkueelle seurahistorian pisin pääsarjassa.
VPS avasi ottelun maalihanat 54. minuutilla, kun Yevgeni Bashkirov pääsi sijoittamaan pallon pilkun tuntumasta verkon perukoille.
Lopullisen niitin isäntien arkkuun sai naulata Peter Michael, joka päätti 76. minuutilla läpiajonsa kylmäviileään sijoitukseen.
Perjantain toisessa ottelussa FC Honka haki Ahvenanmaalta äärimmäisen tärkeän 1-0 (1-0) -voiton sarjan jumboksi yhä tukevammin jumittuneesta IFK Mariehamnista.
Ottelun ainoaksi jäänyt maali nähtiin 13. minuutilla, kun Michael Lopez puski pallon verkon perukoille. Maali oli Lopezille ensimmäinen Hongan paidassa.
Kotijoukkueelle tarjoutui tilaisuus tasoitukseen 32. minuutilla, mutta Konstantinos Kotsopoulos ampui pallon taivaan tuuliin. Maarianhaminan ottelua oli seuraamassa 1259 silmäparia.
VPS nousi voitollaan enää yhden pisteen päähän sarjassa neljäntenä olevasta AC Oulusta. AC Oulu on tosin pelannut yhden ottelun vähemmän.
Taistelu kuuden parhaan joukkoon on KuPS:n, HJK:n ja SJK:n takana todella tiukkaa, sillä kuudentena oleva Honka hiillostaa puolestaan Vepsua pisteen päässä.
FC Inter on seitsemäntenä. Turkulaisjoukkue on jäänyt neljä pistettä Hongasta. Inter on pelannut kaksi ottelua espoolaisia vähemmän.
Lue myös:Bayern München sulki rahahanat – manageri murjottaa
Lue myös:PSG:stä lähtee yksi tähti lisää – taas samaan suuntaan