
Jääkiekon Liiga tiedotti torstaina, ettei se ota uusia joukkueita sarjaan kaudelle 2024-25. Kiekko-Espoo ja Jokerit saavat näin ollen odotella paluutaan pääsarjaan ainakin kahden vuoden ajan.
Liigan tiedote sisälsi vaikeaselkoista kieltä, mutta rivien välistä saattoi lukea, että tahtoa olisi uusille joukkueille sekä sarjajärjestelmän uudistuksille. Virallisesti myönnettiinkin, että mahdollisista uudistuksista keskustellaan.
Pelaajayhdistyksen kyselyn perusteella 98 prosenttia pelaajista kannattaa Liigan avaamista. Myös yleisö on ilmaissut halunsa tälle. Vetoomus nähtiin esimerkiksi Vaasan Sportin fanien toimesta, vaikka Sport voisi olla putoamisvaarassa, jos Liiga avattaisiin.
Se on selviö, että Jokerit halutaan pääsarjaan. Uskottavuutensa kannalta Liigan on kuitenkin toteutettava Jokereiden nousumahdollisuus urheilullisin perustein eli mahdollisesti karsintojen kautta.
Eri lähteiden mukaan pöydällä olisi vaihtoehto kaksiportaisesta Liigasta. Liigalisenssi voisi olla myös alemman sarjatason joukkueilla ja ne saisivat Liigalta taloudellisia tuloja. Liigaan voisi nousta karsintojen kautta.
Pienempien seurojen johdossa halutaan varmistaa, että mahdollisen putoamisen jälkeenkin niiden talous olisi turvattu. Tämän seurauksena uudistusprosessia väännetään vielä jonkin aikaa, vaikka yleisö ja pelaajat haluaisivatkin sarjan auki heti.
Teksti: Otto Palojärvi
Lue myös:Ella Junnilalla hyvä fiilis – ”Voisi luulla, että on piru merrassa”