palkki

Heikki Kovalainen yllättyi Tuukka Taposen tilanteesta – ”Piti viedä sinne rahaa”

16.02.2023 - 20:20:00

uutiskuva

Formula ykkösissä 2007-13 kilpaillut Heikki Kovalainen on vakuuttunut, että Tuukka Taposesta voisi tulla Suomen seuraava F1-kuljettaja. Taponen on päässyt Ferrarin junioriakatemiaan ja pärjännyt F4-kisoissa loistavasti.

- Varmasti hänellä on ihan realistiset mahdollisuudet. Se askel kartingista pikkuformuloihin on nyt saatu tehtyä. On positiivinen juttu, että on päässyt Ferrarin organisaatioon mukaan, Kovalainen sanoi torstaina Viaplayn F1-kausi-infossa Sport Contentille.

Kovalainen korostaa, että tiellä F1-sarjaan taustavoimien tulee olla todella hyvällä tolalla. Taposella kaikki on tältä osin mallillaan.

- Vielä on paljon kisoja ja työtä tehtävänä, mutta siinä on hyvä porukka mun mielestäni Tuukan ympärillä. Otteethan hänellä ovat kyllä vakuuttavat. Ajaa kyllä kovaa. Ikään kuin kaikki osaset siihen menestykseen on tehty ja vielä Wihuri lähti siihen tukemaan. Todella loistava juttu, Kovalainen sanoi.

Kovalainen itse nousi F1-sarjaan Renaultin junioriohjelman kautta. Silloin omaa rahoitusta ei tarvinnut tuoda, mutta Taposen tapauksessa tilanne on toinen. Ferrari vaati kaikilta junioriohjelman kuskeilta rahaa, jota Taponen sai Wihurin kautta.

- Olin vähän yllättynyt, että Ferrarin junioriohjelmaan lähtevät kuljettajat joutuvat vielä itse tuomaan rahaa. Kun itse siirryin 20 vuotta sitten Renaultin junioriohjelmaan, hoiti Renault kaiken. Ei mun pitänyt viedä sinne enää rahaa ja se oli se kaikista tärkein asia. Elintärkeä juttu, jolla mentiin eteenpäin, Kovalainen totesi.

Juuri rahoituksen puute on katkaissut monen juniorikuskin lupaavan uran. Taposen onneksi Suomesta löytyi taloudellista tukea.

- Niitä kaikkia muita neuvoja, oppeja, fysiikkatreeniohjelmia, auton tekniikan opiskelua sun muuta, niin niitä löytyy kyllä sieltä. Mutta sitä rahaa ei löydy. Se on se suurin ongelma. Loistavaa, että Wihuri lähti Tuukan mukaan. Olin kyllä yllättynyt, että sinne piti viedä rahaa. Muuttunut kyllä on niistä mun ajoistani, Kovalainen sanoi.

Taponen on 16-vuotias. Realistinen tavoite hänellä on nousta Formula ykkösiin viiden vuoden sisällä.

Haastattelu: Otto Palojärvi

Lue myös: Mika Salo Valtteri Bottaksen tallista – ”Se on kyllä sääli”


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Juventus teki koomisen oman maalin

23.09.2023 23:20:00
uutiskuva
 

Livetulokset